sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Down the road

Ahdistaa... Elämäni on aivan perseestä, ja toivon olevani kuollut. En voi edes tähän kertoa mikä kaikki painoni lisäksi on mennyt aivan pieleen. Kaikki. Voiko sitä sen selvemmin sanoa, ainoat kaverit, perhe, ja muut, ovat jättäneet oman onnen nojaan. Ja millainen se onni on. Ei mitään, en ole mitään, elämäni on tyhjää, ja tulevaisuus täysin tyhjä. Olen täällä vain koska en jaksa tehdä asialle mitään, mutta olen varma että kunhan joku päivä tunnen oloni tarpeeksi selkeäksi, tapan itseni. Tai pääsen hengestäni kuten sen mielessäni miellän. Vielä en tiedä kuinka. Varmaan viiltämällä ranteet, tai sitten yliannostus lääkkeitä. Juuri nyt tuli tarve viiltää. Kyllä, keksin sen vasta 20+ vuotiaana, teininä olin normaali.

Sellaista. tiedätte miksi minusta ei kuulu mitään jos ei kuulu.

4 kommenttia:

  1. Olet tärkeä ihminen! Älä missään nimessä tee itsellesi mitään tyhmää :o

    VastaaPoista
  2. Oon lukenu sun blogia, ja nyt vasta Liityin. Toivosin niin kovasti sulle parempaa elämää! :/
    Älä kuitenkaan MISSÄÄN tapauksessa tapa tai sattua ittees.. Aina on joku syy elää.

    VastaaPoista
  3. Kiitos molemmille. Pääsin yli tuosta hetkittäisestä huonosta olosta, mutta tuleehan noita... Minulla ei ole enää yhtään syytä elää, mutta ne kaikki kuolla.

    VastaaPoista
  4. Tule kertomaan, että olet kunnossa. Jooko?
    Hirmuinen huoli sinusta :( <3

    VastaaPoista