Listen to the lies

Olen osastolla. Olen sairas. Enkä tule toistaiseksi jatkamaan tätä blogia, mutta en myöskään poista sitä. Ehkä jatkan kun olen saanut asioita hieman parempaan suuntaan.

I stand still out in the rain

Haluaisin kerrankin aloittaa tämän, kertoakseni kuinka täydellinen päivä minulla oli, ja kuinka innoissani odotan huomista. Mutta taas, yksi surkea päivä, ja aamu jota en toivo tulevan.

Nukuin muutaman tunnin ja heräsin taas hahmojen läsnäoloon, kuulin ääniä. Nyt sitä miettiessäni, olen oikeasti hullu. Rajatilahäiriöinen skitsofreenikko. Aijai että tekee pahaa ajatella, saati kirjoittaa tuo. Lääkitystä lisättiin, ja vaihdeltiin. Nyt menee neljä eri ainetta, joista jokaisella on mukavat sivuoireet. Kädet tärisevät, vatsa ei toimi, eikä tämän kylän apteekki edes myy toilaxia. Vittu. Hoitaja pakotti syömään muutaman palan paprikaa, ja kaksi viiliä. Suihkussa meni varmaan puoli tuntia kun oksensin niitä, ja lupasin lopettaa oksentamisen osastolla. Näin juuri. Hienosti etenen tavotteissa. Huomenna pakko kysyä paino, se on kaksi viikkoa osastoa, ja mietin olenko lihonut vähän vai paljon.

Kävin edes lenkillä, kaatosateessa. Olisinpa herätessä niin sairas ettei tarvitsisi syödä mitään... Ahdistaa. Ihastelemani tyttökin täällä jo kysyi enkö syö ikinä mitään.

Nowhere outside the world of light

Aamu, kerrankin postaan aamusta, olen ollut hereillä neljästä asti, näin niin sekopäisiä valveunia, nukuin lopun yötä, tai torkahtelin, osaston käytävällä. Käytävällä koska olin sairaana pelosta huoneesani, vaati jo suuren määrän rohkeutta että pääsin sängyltä ylös, ja sain vakuutettua itselleni ettei sängyn alla ole mitään, joka voisi tarrata jalkaani.

Tänään sain skipattua aamiaisen ja lounaan, iltapäivällä voisin käydä istumassa ruokapöydässä, ja sinne lenkille. Olenko vain hieman laiska kun en eilen mennyt, en edes oikeastaan tiedä miksen. Tänään ajattelin meikata, laittaa hiukset, ja mennä iltapäivästä pitkälle lenkille, ja illalla saunaan. Kaikki tämä kahvin ja teen voimalla. En voi sille mitään, että olen hämmästynyt siitä kuinka vähän hoitohenkilökunta välittää ruokailuistani. Paikka ei ole syömishäiriönhoitoihin erikoistunut, enkä täällä varsinaisesti siksi ole. Oletan että tämä johtuu siitä etten näytä alipainoiselta, tai aliravitulta muutenkaan.

Perjantaina muuten piti nähdä Mikael, jonka oli tarkoitus heittää minut takaisin osastolle, jätkä teki kuitenkin oharit, eikä edes vaivautunut ilmoittamaan asiasta. Totta kai sairas mieleni päätti, ettei Mikael enää halua seksiä kanssani= ei auta missään, tai jaksa kiinnittää huomiota. Sattui, olihan tuo hyvä ja luotettava pano, sekä tietenkin erittäin kätevä kaikessa missä nyt satuin tarvitsemaan apua.

Unohdin tehdä ruokapäiväkirjaa, eli:

To:
-kerroshampurilainen
-mega-ateria
-ceasarsalaatti
-8 pullaa
-1l kaakaota
-2l siideriä (light)

Pe:
-400g suklaata
-2 ravintolapizzaa
-2 siivua juustoa
-jogurttipurkki
-2dl kiisseliä

La:
-2 kuppia maitokahvia

Viikonloppu, tai viikon jälkimmäinen puolisko, karkasi käsistä kotonaan kun pääsin käymään kotona. Ei hyvä, oksentaminen tuntui aika ahdistavalta, varsinkin tuollaisten määrien takia. Onneksi paino ei noussut.. Ja kuvitella, joskus haaveilin tästä, että voisin syödä mitä vain lihomatta. Nyt vasta huomaan kuinka naurettava ja naivi toive se todella oli.

Dont hold your breath 'while youre still alive, only thing that last's forever is dead

Näin unen, jossa tiesin näkeväni unta, vaikka ajattelinkin, että olen oikeasti vain siirtynyt sinne uneen, ja kaikki on todellista. Mutta niin kai se onkin? Eivätkö ajatuksemme ole todellisia? Olen kävellyt kuin unessa tänään, taas nähnyt ja kuullut asioita, ja miettinyt... En jotenkin jaksa tätä elämää, vaikka ei ole toistakaan valittavana. Olisko oikeasti parempi, olla vain, mustassa, ajattomasssa pimeydessä, koskaan kuulematta tai näkemättä enää mitään. "Dont hold your breath 'while youre still alive, only thing that last's forever is dead". Niin. Pakko yrittää.

Nukuin tänään myöhään, ja kävin skippaamassa kaksi ruokailua, tuijottamassa valmiiksi annosteltua ruokaa, ja tökkimässä sitä. Tökkiminen on sana joka kuvaa hyvin, ei tehnyt lainkaan mieli, ruokahalu on kadonnut jonnekkin. Muuten olen juonut kaksi kupillista kahvia. Vielä lisää kahvia ja ehkä teetä. Ja jos sinne lenkille, onko mikään ihmekkään että lihon kun en liiku. Olen todellisuudessa aivan hillittömän laiska, mielestäni siinä ei ole mitään vikaa että makaan päivän sohvalla. Tai sängyssä, ajatukset seuranani. Kyllä, näin mielenkiintoista elämäni on.

Kämpiltä lähtiessä paino oli 49.8kg, ja keskiviikkona on vaaka seuraavan kerran, toivon että se näyttäisi saman, tai jopa vähemmän.. Inhoan omaa turvonnutta olemustani, vaikka järki sanoo ettei se voi olla niin turvonnut. Hauskasti näen luuni entistä selkeämmin, mutta lonkkaluiden ja kylkiluiden välissä on vain kasa löysää.. En näe sellaista litteää vatsaa kuin pitäisi, enkä tiedä yhtään paljonko tuosta on normaali määrä ihoa.

Our time between the worlds

Tein eilen havainnon. Nyt on syksy, minkä lisäksi pihlajissa ei ole marjoja. Ihmeellistä, minne tämä aika oikein valuu.

Kävin tänään ravitsemusterapeutilla, ja tulin siksi eilen kotiin. Söin mega-aterian, kerroshampurilaisen, ceasar-salaatin, ja kahdeksan pullaa. Oksensin, vaaka tervehti 49,8kg tänä aamuna. Join eilen... Aivan liikaa, nyt on helvetillinen darra, ja taidan tilata pizzan ja oksentaa sen. Ennen kuin lähden takaisin. Mikael vie, otin sittenkin yhteyttä, vaikka edellisen kerran jälkeen ajattelin heivata koko ihmisen, aihe mielisairaala ohitettiin kokonaan, ja matkan ajan kuuntelin vain enemmän ja vähemmän suoria ehdotuksia. Ja lopulta autosta noustessa: "olet kyllä laihtunut todella paljon". Mieliala nousi hetkessä, tosin tänään samaisen ihmisen heittäessä minut takaisin, saan sitten kuulla oliko laihtuminen hyvä vai huono asia.

Ravitsemusterapeutilta en saanut viisasten kiveä, ja ohjeet menivät muutenkin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, en vain ollut kiinnostunut. Kyllä minä tiedän kuinka pitäisi syödä, mutta aivan varmasti en tule koskaan kykenemään viiteen ateriaan päivässä. Oikeastaan ajattelin että tänään alkaa paasto, pakko saada tuota painoa alemmas, päiväohjelmaani lisään myös yhden pitkän lenkin, kyllä lähtee. Ja kyllä, feilasin sen aiemman paaston eilen, mutta meni siinä taas kaksi vuorokautta ruokaa vältellen.

No expression, no expression...

Aamu... Meni hienosti pilalle, painoa tasan 52.0kg. Että, nyt on niin voittajafiilis kyllä. Yö tuli vielä puhuttua joillekkin. Lasketaanpa mitä olen syönyt:

Ti:
 -1dl keitettyä porkkanaa
-1dl lihakeiton lientä
-3rkl jauhelihaa
-3dl ananasmehua

-1 kinkkusiivu
-2 viipaletta kesäkurpitsaa
-2 viipaletta tomaattia
-1/3 omenaa

Ke:
-paistettua lohta pieni annos
-1dl keitettyä kukkakaalta
-1dl kaali-ananassalaattia
-kuppi teetä, sokerilla ja ras.maidolla

To:
-1dl parsakaalta
-0,5dl ananasta
-1dl paistettua nautaa
-3rkl jauhelihaa
-1dl porkkanaa
-1dl ras.maitoa

Pe:
-kaksi kuppia kahvia ras.maidolla
-kaksi kuppia kaakaota

La:
-2dl valion vaniljajäätelöä
-kolme kupillista kahvia
-1dl karjalanpaistilihaa
-suklaapatukka

Su:
-suklaapatukka
-kananmuna
-tomaatti
-3 viipaletta juustoa
-5 siivua kinkkua


Ma:
-600g suklaata

Ti:
-2 kuppia kahvia
-2 kuppia kaakaota

Ke:
-2 kuppia kahvia
-4 kuppia kaakaota
-1dl kanalientä

Ja olen oksentanut kolmena päivänä noista, ja ottanut toilaxit, kalorit ovat olleen alle 500 kaikkina muina päivinä paitsi maanantaina, jolloin söin suklaan. Mutta sen lisäksi en sitten muuta ottanutkaan... En rehellisesti ymmärrä kuinka olen lihonut näin paljon.

Kävin noin tunnin lenkin sauvojen kanssa. Siinä on liikunta, vitut. Pitäisi kai lähteä kotiin, että saisin tämän onnistumaan edes jotenkin. Mietin että jos tappaisin itseni, aivan oikeasti mietin sitä, voisin käydä lähikaupasta höylänteriä, jotka on helppo irroittaa varresta. Sitten tästä lenkille tuonne lähimetsään päivästä ja ranteet auki kauempana polusta. Minua kaivattaisiin ehkä vasta puoliyhdeksältä illalla, ja silloinkin löytämiseni kestäisi vielä pitkään.

Hide my head I want to drown my sorrow

Häpeän taas itseäni, alkaa tulla jo liiankin tutuksi "...mutta kuka antoi sinulle elämäsi..?" Olen paastonnut tänään, juonut neljä kupillista kahvia, ja yhden kaakaota. Vielä toinenkin.. Sokeria, joka voi muuttua sitkaaksi rasvaksi kehooni. Osaston jääkaappi täyttyy ruuistani, jogurttia, hedelmiä, leikkeleitä, kiisseleitä, jäätelöä ja vanukkaita. Valtavat ahdistavat vuoret joille en tiedä mitä tehdä. Pöydällä on kaksi tarjotinta, molemmissa lämmin ateria, metallisten kupujen vieressä kauniisti valkoinen posliinilautanen jolla salaattia. En ole syönyt. Olin tyhjentämässä toisen tarjottimen ruokia roskikseen, kun olin juuri sanonut meneväni syömään ne, kun hoitaja käveli keittiöön. Anteeksi... En halua, ei ole nälkä, ei tee mieli, kuvottaa, olen täynnä, voin huonosti... Ja mitähän muuta. Kuka nuo uskoisi. Minä ainakaan...

Mutta toisaalta... Ei ole nälkä, ihan oikeasti ei ole, ruokaa olisi kiva syödä, koska se toisi jotakin tekemistä tähän puuduttavaan oloon. Mutta muuten.., ei mitään väliä. Toilaxit alkoivat toimimaan vasta myöhään aamulla, johtui varmaan siitä että mahani oli täynnä suklaata, kun normaalisti otan ne suhteellisen tyhjään vatsaan. Tällä kertaa toilaxit eivät tuoneet sitä tyhjää tunnetta, vatsani jäi edelleen isoksi ja turvonneeksi, huomenna aamulla on taas puntari, enkä kestä ajatusta että olisin lihonut. Vaikka tiedän että olen, ja haluaisin tehdä pelkurin valinnan, ja jättää käymättä. Aivan säälittävä vaihtoehto, joka sopii luovuttajalle.

Syksyn tuulet puhaltavat kuvia ja kevyitä koivunlehtiä pyörteinä, näin ikkunasta. Ulkona en ole käymässä, vaan elän omassa kuplassani, tämän muutaman neliön sisällä jossa ruoka on jotain mitä ihminen ei tarvitse, ja voittajat haudataan ensimmäisinä.

Sensation washes over me

Lihava, olen lihava, vaikka näyttäisin miltä, tai painaisin mitä. Tänään tajusin kuinka paljon olen menettänyt, aivan oikeasti menettänyt, en itke nyt muutaman ystävän perään, vaan jonkun paljon tärkeämmän. Annoin tälle sairaudelle kaiken, mitä minulla oli.

Tästä alkaa uusi elämä, haluan painaa 39.9kg, Ennen joulua. Painan tuon, olen varma. Laihdutustavoite on siis 0.7kg viikossa. Huoh, miten lupaan teille ja itselleni etten ole taas vain yksi "laihduttelija", vaan aidosti kuljen tämän matkan.

Söin tänään 600g suklaata, enkä muuta. Aivan vitusti liikaa kaloreita, enkä oksentanut, tekisi mieli nauraa hysteerisesti ja hakata päätä seinään. Olen idiootti. Salakuljetin tänne toilaxeja, joita nappailin vasta 20 kappaletta. Mieli tekisi vahvempia lääkkeitä, joilla tulisi muutakin kuin maha hieman kipeäksi. Kerroin tänään yhdelle ihmiselle itsestäni, mutta sekin oli väärin, pitäisi muistaa sanoa aina vain se minkä ihmiset haluavat kuulla. Vieläkään en ole oppinut kuinka itsekkäitä ihmiset, minut mukaan lukien, ovat. Kyllä se siitä, pikkuhiljaa, iskostuu päähän.

Of living within the world of the jaded

Lääkkeet eivät lihota, lääkeet eivät lihota... Vai miten se meni. Plussasin tänään, yli kolme kiloa. Mahani ei kyllä toimi, joten osa johtuu varmasti siitäkin. Päätin kuitenkin alkaa paastoamaan, ja esittämään että syön, pakko saada tuota alaspäin, jos keskiviikkona kävisin seuravaan kerran.

Tuossa on muutama selkäkuva kun painoin n.50kg, ja yksi kuva solisluista tältä päivältä, massiiviset 52kg, normaalipainoinen, jess. Hienoa olla terve. Terve mieli terveessä ruumiissa, vai miten se nyt meni... Osastolta yksi tyttö kävi aamusta juoksemassa, minä.., vain olen. Makaan sängyllä ja ihastelen kauhistuneena laiskuuttani. Onko ihmekkään että lihon? Huomasin tässä että tarve laihtua on väistynyt lihomisen pelon tieltä, tuntuu että paisun vain enemmän ja enemmän jatkuvasti. Ja se tunne on aivan perseestä jos joku ei tiennyt.

Söin tänään jo, ja oksensin. Eli alas meni 2dl valion vaniljajäätelöä, kolme kupillista kahvia, ja 1dl karjalanpaistilihaa. Liikaa, ja tuntui että vatsa halkeaa tuosta määrästä?  Nestettä oli kyllä reippaasti, kahvi on muuten aivan vitun pahaa oksennettuna, en suosittele että kukaan kokeilee, mikäli ei halua traumatisoitua siitä makuelämyksestä. Mutta loppupäivä paastoillen, sallittua on kahvi, tee, kaakao, maidolla kaikki, ja mehut. Myös ne sokeriset. Kirjaan kuitenkin ylös mitä juon, ettei kaloreita tule vahingossa kaikesta huolimatta liikaa.

Mikael the fuckbuddy päätti kadota elämästäni kuultuaan että olen täällä, mielisairaalassa. Kiitos paljon tuesta, kusipää. Ei tuo mikään hyvä kaveri ollutkaan, mutta kaipaisin joitain ihmisiä, joiden kanssa voisi puhua. Minulla ei ole niitä, olen kai itse karkottanut lähes kaikki pois. Laihduttaminen+sosiaalinen elämä= paradoksi.

Thickening the air I'm breathing

Tavoitteeni valuivat viemäriin. Oksensin, ja se tuntui hyvältä, tutulta ja turvalliselta. Saunassa piilossa muilta. Pieni suklaapatukka, kananmuna, tomaatti, 3 viipaletta juustoa ja 5 siivua kinkkua. Päivällä söin noiden lisäksi desin verran nakkeja keitosta lonittuna. Eilen join vain teetä. Ja huomenna... Huomenna menen vaa'alle. Maha ei ole toiminut lainkaan sitten toilaxien, ja sain nyt lääkäriltä movicolia, joka toivottavasti vaikuttaa aamuun mennessä.

Elämä.. Mikä se on. Asun nyt muutaman neliön huoneessa, en tiedä täältä ketään nimeltä, ja minut muistetaan vain lääkkeidenjaossa. Voiko tästä vielä huonommin mennä. Yritin piirtää, mutta totesin olevani lahjaton ja revin kaksi työtä. Ei se kaikki ahdistus lähtenyt oksentamalla, ihan kaikkea sekään ei korjaa, ja ne vähäisetkin asiat hajottaa vain pahemmin.

 Kävin tänään ulkoilemassa, taisin kävellä ehkä kolme kilometriä, ja se saatanallinen väsymys... Mistä se edes tulee, lääkkeistä vai päästä. Noin huonoa kuntoa ei ole kenelläkään. Nyt arvon vielä typeränä juodakko teetä vai ei, haluan pienen aamupainon, mutta suuta kuivaa, ja jollain tuo movicol pitää huuhtoa alas. Fazerin sininen huutaa myös, ostin typeryyksissäni sellaisen tänne itselleni. Oikeastaan ainoa mitä haluaisin nyt, olisi mennä kotiin, syödä, oksentaa, syödä, oksentaa... Muuta ei päässä liiku, oikein odotan sitä hetkeä kun minut katsotaan terveeksi, vaikka näyttääkin siltä että tulen saamaan mahdollisesti vielä skitsofrenia-diagnoosin kaiken muun mukavan päälle. Tämä huone ja sairaala... Ne vain lisäävät pelkotiloja, tai muuttavat niitä. Nyt osoitin luonteeni muillekkin epäillessäni avoimesti höyhenessä eräitä nimimerkkejä vilpillisiksi, vaikka tiedän ettei niillä ihmisillä olisi mitään syytä kehittää niin uskomatonta ja kieroa tarinaa, vain muita hämätäkseen.

But heaven ain't close in a place like this

Paasto... Eikä kenelläkään kiinnosta vittuakaan mitä minä pikku huomiohuora teen. Olen juonut kaksi kupillista teetä, tarve mennä ostamaan ja ahmimaan suklaata kanttiinista on aivan valtava. En tiedä pitäisikö.. Kaksi levyä suklaata, tai kolme, ja sormet kurkkuun turvallisesti yksin suihkussa, nopeaa ja vaivatonta. Voi luoja että tekee mieli... Miten ihmeessä pärjään viikkoja täällä. Sorrun ennemmin tai myöhemmin, ehkä parempi että myöhemmin. Väsyttää yhä, ja haluaisin silti jo lenkille, voisin lainata sauvat ja käydä pitkän rupeaman kera musiikin, illalla on sauna, iltalääkeet ja sammuminen. Huomenna taas samanlainen harmaa päivä edessä.

 Toinen mitä voisin syödä rajattomasti tänään, on korvapuustit, ei kahvin kanssa, mutta kaakaon, aah, taivas. Kuusitoista olisi sopiva määrä. Tai enemmän.. Nälkä ja ruokahimot. Kummallista kyllä mitään suolaista ei tee mieli, mikä on hyvä, saan suklaat ja pullat huomattavasti halvemmalla kuin jonkun muun mätön. Valehtelin tänään hoitajalleni syöneeni, kerran ei seurata niin ei seurata. Oksentanut en ole vielä kertaakaan. Mutta ottaen huomioon etten eilen syönyt iltapalaa... Kalorit jäivät 230, eivätkä ole menneet yli neljänsadan minään päivänä. Voisin ottaa tuon neljäsataa rajaksi, ja yksi, vain yksi herkkupäivä viikossa. Nyt seuraavan kerran pois päästessä.

Minulla ei ole aavistustakaan painostani, ja ajatus ahdistaa. En kuitenkaan halua kiinnittää huomiota itseeni pyytämällä jos sen voisi katsoa, joten kärvistelen epätietoisuudessa. Kärvistelen myös mahani kanssa, joka ei ole toiminut maananatain jälkeen lainkaan, enkä ole vielä kysynyt mitään sitä helpottavia aineita.

Heräsin aamuyöstä kun joku puhui minulle, vastailin, kunnes tajusin että oma ääneni, ja vieraan ääni kuulostavat aivan erilaisilta, toinen oli todellinen, ja toinen ei. Harhoihin täällä vietetty aika ei näytä auttaneen lainkaan. Tai parantanut oloa muutenkaan, itkin eilen yöllä tunnin, ja kuljin ahdistuneena käytäviä pitkin. Kaikki tuntuu vielä pahemmalta kun en voi oksentamalla helpottaa oloani.

I see my breath in the freezing air

-1dl parsakaalta
-0,5dl ananasta
-1dl paistettua nautaa
-3rkl jauhelihaa
-1dl porkkanaa
-1dl ras.maitoa
(- 2 viipaletta juustoa)
(-0,5dl ras.maitoa)
(-3 siivua paprikaa)


Total: 230kcal Suunnittelen vielä iltapalaa, se voisi olla kaksi viipaletta juustoa, kupillinen teetä ja kolme palaa paprikaa, kaloreina se tekisi 75, eli koko päivältä 305kcal. Kuulostaa ihan kohtuumäärältä.

Tämä väsymys on aivan kauheaa, en jaksa liikahtaakkaan, keitin tänään kupillisen teetä itselleni ja se oli jo aivan ylivoimainen tehtävä. Ulos, ei puhettakaan. Makaan vain sängyssä ja odotan ajan liukuvan ohitse. Näin tänään fysioterapeuttia, en kuullut varmaan puoliakaan hänen puheestaan, sillä tuijotin lattiamattoa joka näytti kiemurtelevan tuskissaan. En maininnut matosta mitään...

Mietin pitäisikö minun kuitenkin kysyä jos painoni voitaisiin katsoa useammin? Ensi viikon keskiviikkona vasta... Ahdistaa odottaa niin pitkälle, kuvittelen jo nyt etten mahdu vaatteisiini. Otin pienimmät housut mukaan jotka vain löysin, kuvitellen että se ehkäisisi lihomista jotenkin. Joudun varmaan tänään pyytämään jotain kevyttä laksatiivia, maha ei ole toiminut lainkaan, vaikka olen syönytkin. En kyllä ole juonut kahvia... Voisin kaiketi kokeilla sitä ensin. Siitäkin vain tulee niitä kaloreita, koska en osaa juoda mustana, tarvitsen sen tilkan maitoa.

Mieli tekee aivan valtavasti suklaata, ja jotain leivonnaisia. Mutta suklaa... Melkein jo harkitse kanttiiiniin menoa ja leyvn, tai useamman ostamista. Kai sitä on vain pakko olla vahva ja pysyä erossa niistä.