First the sun and now the stars are fading

Aika vähän täällä katsotaan syömisteni perään. skippasin aamupalan, päiväkahvin, ja lounaan. Eli aterioiksi jäävät päivällinen ja iltapala. Lohta oli ruuaksi... Paistettua lohifileetä, herkkua. Onneksi suhteellisen pieni palanen. Ruokalista tänään:

-paistettua lohta pieni annos
-1dl keitettyä kukkakaalta
-1dl kaali-ananassalaattia
-kuppi teetä, sokerilla ja ras.maidolla

Kaloreita 325, ja iltapala on vielä tulossa. Harmittaa tuo sokeri, 50kcal, ja löysin myöhemmn makeutusaineen. Lohesta tuli 220kcal, mutta se nyt ei mahdottomasti harmita. Illalla voisin syödä 4 siivua kinkkuleikkelettä, 4 viipaletta kurkkua, ja kupillisen teetä, kaloreita niistä: 56kcal, ja päivän kokonaismäärä 381kcal.

Seroquel nukutti, taisin torkkua kaksikymmentätuntia... Ulos en mennyt tänäänkään, olen vain nukkunut. En edes yritä kirjoittaa mielenkiintoista päivitystä, elämäni on tylsää.

A long day alone, emptiness is so real

Olen täällä, turvallisesti neljän seinän sisällä. Heräsin aamulla väsyneenä, maha kipeänä, pahoinvoivana. Koko yö yhtä saatanan painajaista kuolleista ihmisistä. Sain lopulta pakattua, kello oli yli kahden kun sain lopulta tavarani kuntoon, ja asunnon siistiksi. Tiskiä jäi, yksi lasi, kaksi lusikkaa ja veitsi. Siellä ne odottavat.

Osastolla olin kymmeneltä. Minut kirjasi sisään sama lääkäri, joka sanoi vuosia sitten, ettei minulla ole syömishäiriötä. Niin. Sain nyt Seroquelia nukkumiseen, josta melkein rukoilen käyttäjäkokemuksia, että löytyisi joku joka ei olisi lihonut sen avulla. Luin noita kokemuksia, ja kaikki kertoivat lihoneensa hillittömiä määriä, lyhyissä ajoissa. Olivatkohan ne vain itsekurittomia läskejä, jotka eivät pystyneet vastustamaan ruokaa, ja tuleeko minusta yksi heistä...

Ensimmäinen ruokailuni täällä on myös ohitse, alan pitämään täydellistä ruokapäiväkirjaa, pelossa että syön liikaa. Ainakaan toistaiseksi mitään ei ole tuputettu, ja olen saanut syödä rauhassa, hoitaja on vain ollut samassa tilassa, mutta ei kyttäämässä.

Ulkoilemaan en lähde vielä tänään, laiska paska. Väsymys... Huomenna sitten. Tänään vain televisiota ja unta, viestittelyä ihmisten kanssa.

Päivän ruokailut:

-1dl keitettyä porkkanaa
-1dl lihakeiton lientä
-3rkl jauhelihaa
-3dl ananasmehua (kaloreita, mutta poistaa nestettä?)
 Vielä tulee iltapala, joka luultavasti on jotain kevyttä, veikkaisin hedelmää ja jogurttia. Hoitajani ilmoitti myös juuri että aamulla katsotaan paino. Vaikka kerroin sen itse. Ehkä sitä ei uskottu.

Nyt se on todellista, olen hoidossa. Enkä sano tätä siksi että tuntisin saavuttaneeni jotain, lopulta osastolle pääsee kuka vain haluaa, ei tässä ole mitään tavoiteltavaa, eikä se kerro mitään sairauden vakavuudesta. En vain uskonut että olisin joskus mielenterveydeltäni tässä kunnossa. Hyödytön ihminen, joka on vain taakka yhteiskunnalle. Minusta tuskin koskaan tulee hyödyllistä kansalaista, joka maksaa veroja. Sairas ja surkea elämä, mutta vielä on toivoa ettei se ainakaan ole pitkä.

Edit: Iltapala:
-1 kinkkusiivu
-2 viipaletta kesäkurpitsaa
-2 viipaletta tomaattia
-1/3 omenaa

Kaloreita koko päivänä: 287kcal

My vision digitized and bright despite the veil of night

Ulkona on pimeää, tiedän että syksyn ensimmäiset tähdet ovat näkyneet jo viikkoja sitten. Mutta tänä syksynä olen ollut liian peloissani mennäkseni ulos pimeällä. Muina vuosina olen nähnyt ne, ja nauttinut niistä. Nyt olen asunnossani, verhot ikkunoiden edessä, valot sammutettuina ettei kaikki tämä sotkuisuus näkyisi. Pimeää... Mihin kaikki valo katosi, kirkkaat päivät jotka häikäisevät silmiä.

48.9kg, painoindeksi 17.3, nyt täytän anoreksian diagnostiset kriteerit. En ole koskaan ollut näin "pieni", enkä oikeastaan edes huomaa sitä. Tai tunne iloa siitä. Olen edelleen lihava, näin kuvia viikonlopulta, ja olen lihava. En normaalipainoinen, tai alipainoinen, ajatuskin naurattaa. Ehkä juuri minulle suotiin pienet luut, heikot lihakset, ja kapeat raamit, jotta tämä paino ei riitä että voisin näyttää hoikalta?

Lähtö osastolle, onneksi sain kuulla että menenkin avolle, eli pääsen lenkkeilemään kuten haluan, eikä ruokailu ole kovin valvottua, voin siis yrittää jatkaa laihduttamista, ja toivoa että uneni korjaantuvat. Se on syy miksi lähden tuonne, ja jotta oppisin syömään vähemmän, ja olemaan oksentamatta. Syömishäiriöstä en yritä parantua, kuten olen varmaan tässäkin blogissa sanonut ainakin kymmenen kertaa. Viimeisen illan kunniaksi söin: viisi uunileipää, kolme lihapullaa, neljä palaa mokkaruutua, 2dl vaniljakastiketta, pussin sipsejä, 2prk kermaviildippiä. Deletointi ja jälkiruuaksi 18kpl toilaxeja. En ole siivonnut, pakannut, tai pessyt pyykkiä. Kaikki jäi tekemättä. Jätän siivoamisen väliin, pakkaan nopeasti, ja osa vaatteista jää luonnollisesti tänne. Ei jaksa... Joudun heräämään jo ennen seitsämää, mikä tuntuu kauhealta, huominen tuntuu kauhealta, valitan vain, mutta se ajatus... Joku vahtii. Aikuisosasto. Taidan olla nuorimpia siellä, tiedän että kaupungissani alle 22 vuotiaat menevät yleensä aivan toiseen paikkaan. Paitsi nyt minä.

Still a credit to your ruse, what a beautiful excuse. To never open up your eyes and see the things you lose

Olin eilen juhlimassa, join liikaa, ja söin liikaa. Pääsin onneksi omaan rauhaan deletoimaan, ja uiminenkin varmaan kulutti osan kaloreista. Saunominen poisti nestettä, ja tunnelma oli hyvä, en kadu eilistä. Toki olisin voinut olla kokonaan nestelinjalla. Söin myös vähähiilihydraattisesti, enkä sortunut sipseihin tai kakkuun, valkosipulipatonki tuoksui myös huumaavalta.

Vaaka tervehti tänään iloisesti: 49.9kg. Bmi on nyt 17.7, alin mikä minulla on koskaan ollut. Varmaankin hyvin ohimenevää... Enää kaksi yötä kotona, ja sitten täsmäsyömistä. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä enemmän se ahdistaa. Painoon vaikutti varmasti myös eilen yöllä kolmen aikaan otetut laksatiivit, joiden käyttö loppuu. Tänään voisin vielä ottaa... Tai huomenna. En tiedä. En tiedä syönkö tänään, mikäli grillauksesta jääviä ruokia tarjotaan minulle, otan ne vastaan ja bulimoin yksin kotona tämän illan. Suklaata haluan myös ennen osastoa, fazerilta jotain hyvää.

Taas haaveilen syömisestä. Vaikka näytän tältä, näytän kuvottavalta, en tiedä miten paino voi olla tuollainen, ja vartalo tällainen. Jos hakemalla haen, niin voin sanoa pitäväni itsessäni siitä, ettei minulla ole selluliittia, raskausarpia, eikä ihossani näy jälkiä että olen painanut kolmekymmentä kiloa enemmän. Luusto on myös sopivan hento, ja tiedän että näytän pieneltä kunhan vielä laihdun.

Luovuttaisin tämän krapulan nyt pois, pääni räjähtää. En saa edes korjattua nestehukkaa, koska kaikki tulee suoraan lävitse laksojen vuoksi. Oikeastaan painoni on varmaan pienempi kuin tuo aikaisemmin ilmoittama, ottaen huomioon ahkeran käynnin kylpyhuoneen puolella. Bulimointi voi jäädä jos en saa korjattua oloa, jostain kumman syystä haaveilen kyllä kaurapuurosta runsaalla voisilmällä...

A road beyond the far, transcending passed the stars, unending through the dark above

ranne - 14cm
reisi - 50cm

Unelma

napa -70 cm
lantio - 86cm
vyötärö - 63cm
hauis - 24cm
takapuoli - 91cm
rinnanympärys - 84cm
rinnan alapuolelta - 70cm
kaula - 31cm
Paino: 50.5kg

Uudet mitat, nyt olisi hyvä palkita itsensä kaakaolla, muuten suuhun eksyi tänään neljä pastillia, ja kaksi mukillista maitokahvia, rasvatonta tietenkin. Tee jäi. Olen niin laiska, että nytkin mietin jaksanko valmistaa kaakaon, vai menenkö vain nukkumaan.

Osasto hermostuttaa, aivan tajuttomasti. Ihan käytäntö, mutta myös ne ruokailut, en voi syödä tiettyjä asioita: margariinia, viljaa, riisiä, perunaa, lisä-aineita... Siis jos ei ole mahdollista oksentaa. Maitoa en myöskään voi juoda, tai mitään mehuja, ainoastaan vettä. Paljonkohan siellä joustetaan? Yritän syödä jotain, mutta on tiettyjä asioita, joita en saa edes pakottamalla alas. Millaisia ihmisiä siellä on, mistä päiväni tulee koostumaan... Niin paljon kysymyksiä! Perheelleni en kertonut tuosta mitään, sanoin että matkustan toiseen kaupunkiin, ja niinhän teenkin. Parempi olla huolestuttamasta ketään. Sanon saman myös kaikille tutuilleni.

Sain tänään nähdä b-lausuntoni: F50 Anoreksia nervosa, F51 unihäiriö, F61 Eristäytyvä (skitsoidi) persoonallisuus, F41.2 Sekamuotoinen ahdistus- ja masennustila. Vielä tällaisen, hurmaavan lausunnon sain: "...asiallinen, rauhallinen, lamaantunut, niukka, ilmeetön, kapeutunut ja alkuun varsin vastentahtoinenkin haastateltava, kunnes päästään tutkittavan vahvoihin aiheisiin. Tuossa vaiheessa avautuu, alkaa hymyillä, naurahtelee adekvaatisti ja osoittaa selkeän älyllisen kyvykkyytensä, myös verbaalisen osaamisensa".

A fractured state of mind, an instant trapped in time

Se varmistui, tiistaina osastolle, kahdeksi tai kolmeksi viikoksi ainakin. Pää lyö tyhjää... Pelottaa, miten syömiset, oksentaminen, paastot, laksat ja kaikki mistä elämäni koostuu? Pakko olla sinne asti syömättä, ainakin. Ja huomenna voi olla, että vetäisen kännit.

Tänään ohjelmassa chaiteetä maidolla ja hunajalla. Kahvia myös maidolla, ja ehkä yksi lohtukupillinen kaakaota. Huomenna olisi taas enemmänkin ruokaa tarjolla, ja tekisi niin paljon mieli. No, mietin asiaa ja palaan aiheeseen illalla.

And this is how I disappear, when I throw myself away

Apua. Lähden huomenna tutustumaan osastoon, ja lääkärin arvioitavaksi. Kuitenkin tänään tapahtui sellaisia asioita, miksi en missään nimessä voi mennä osastolle. Melkein toivoin sitä... Hauskaa että kaksi näin dramaattista asiaa päättää tapahtua samana päivänä. Käyn siis katselemassa, vaikka onkin tuttu paikka, suljettuhan tuo olisi, erikoistuneena syömishäiriöiden hoitoon. Näyttää kuitenkin siltä että mahdollisuuteni päästä bulimiasta livahti käsistäni. Syömishäiriöstä en voisi edes kuvitella eroavani, mutta oksentaminen olisi mukavaa saada hallintaan. Tietenkin säästötoimenpiteet rajoittavat tätäkin "harrastusta"...

En syönyt tänään, olen ylpeä itsestäni taas hetken. Join kaksi kupillista kahvia rasvattomalla maidolla, ja zeroa. Lääkkeet unohdin, mutta otan nyt tuplat,vaikkei sitä saisikaan tehdä. Tuskin niihin kuolen. Ajattelin myös kokeilla nukkua makuuhuoneessani. Nukahdin tänään ruokatunniksi koulussa, jo tuttuun tapaani. Hämmästys oli suuri, kun 75min päästä, heräsin. Luokka oli täynnä vieraita ihmisiä, jotka eivät olleen huomanneet minua, epämääräisenä myttynä nurkasssa nukkumassa. Havahduin vasta silloin kun ryhmänohjaajani keksi tulla etsimään minua sieltä, puuttuessani atk-luokasta. Noin kaksikymmentä aikuisopiskelijaa nauroi minulle... Nousin posket punaisina ylös, ja kävelin kaikkien edestä ulos luokasta. Loppupäivän hävetti. Ja tekee sitä vieläkin, ensi kerralla laitan kellon soimaan. Onni onnettomuudessa että minua tultiin etsimään, muuten olisi tullut luvaton poissaolo.

Laskin tässä, että jos muutan ruokailutottumuksiani niin, että jätän pois kotona nautittavat: zerot, mehut, kaakaot, laksat, magnesiumit, teet, ja mätöt... Voisin säästää kahdessa kuukaudessa 300-600 euroa. Annan siis itselleni luvan syödä vain laitoksella, viitenä päivänä viikossa, kerran päivässä. En kuitenkaan todennäköisesti uskalla tehdä sitä, joten saa nähdä miten tämä lähtee kehittymään. Nuo rahat on pakko raapia jostain kokoon.

Pakko liittää vielä tähän, löysin itsestäni mittoja vuodelta 2008 keväältä, silloin jo sh-maailmassa, paha buliminen ja ahmimiskausi päällä. Tässä nämä:

ranne - cm
reisi - 63cm
napa - 90cm
lantio - 96cm
vyötärö - cm
hauis - 33cm
takapuoli -105cm
rinnanympärys - cm
rinnan alapuolelta - 86cm
kaula - cm
Paino: 78kg

ranne - 14,5cm
reisi - 54cm
napa - cm
lantio - 90cm
vyötärö - 67cm
hauis - 26cm
takapuoli - 98cm
rinnanympärys - 96cm
rinnan alapuolelta - 70cm
kaula - 33cm
Paino: 56.9kg

Piakoin voisin katsoa tämän hetken tiedot, en ole ottanut nyt lainkaan.

Each day that was one more tomorrow is a gift

Mikä päivä. Tai yö, kuinka vain. Otin toilaxit, ja luonnollisesti kärsin niistä, tuollaiset määrät eivät ole terveellisiä. Ja minä ääliö otin saman satsin myön tänä iltana. Ja söin, kaksi kertaa, eli myös kaksi oksennuskertaa. Oksennan tummaa ja kirkasta verta, eli sekä mahani että ruokatorveni vuotavat, suussa ei maistukkaan kuin veri... Aika vastenmielistä. Enkä varmaankaan hyödy tästä mitään, näytän kuvottavalta, silmät ovat turvonneet, ja verisuonia katkeili naamasta oikein urakalla. Jotenkin tuo deletointi ei onnistunut tänä iltana, tai onnistui, mutta oli aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa. No, nyt olen syönyt ja oksentanut viimeiset rahani, joten enää tällaista tilannetta ei pitäisi tulla. Syömättä siis vedetään... Tällä kertaa taas vaihteeksi tosissaan, heitin kotoani kaiken ruuan pois, joten muuta mahdollisuutta ei ole.

Aamupainoni palkitsi öisen kärsimyksen, 51.4kg, bmi on 18,21, olen virallisesti alipainoinen!  Eikä sen pitäisi tuntua tältä, siltä että olisin saavuttanut jotain. Sen sijaan, voisin tuntea pientä ylpeyttä siitä että sain tänään liikuttua enemmän kuin hetkeen, vaikka se tuntuukin olossa hyvin nopeasti. Kerranhan sitä vain eletään, joillakin se kerta on pidempi kuin toisilla, ja joillain se vain tuntuu ikuisuudelta.

Itse tekemäni työ, täydellinen päivä. Tai ei niin täydellinen, mahtavaa olisi yö ilman painajaisia, päivä ilman syylisyyttä, ja ilta ilman ahdistusta. Olen vielä kaukana kaikesta siitä, vaikka olohuoneessa nukkuminen onkin rauhoittanut tilannetta huomattavasti. Tietenkään tämä sohva ei ole optimaalisin paikka, ja tunnenkin selkäni olevan jumissa, muiden osien lisäksi. Ja ei, en jaksa venytellä, olein liian laiska siihen. Ainoa kinesteettinen puoli, johon minulla olisi lahjoja.

As we leave this time, and place behind

Päivittäminen unohtui eilen. Mitä tein viikon paastolle? Hylkäsin ajatuksen, ahmin eilen, ahmin tänään, oksensin molemmat päivät. Kaloreita per päivä 3000-5000, paino nyt 52.5kg. Otin juuri yliannostuksen toilaxeja. Ihana, levollinen yö.

Huomenna en ahmi enää, tai syö muutenkaan. Menisi muuten täysin hukkaan noiden laksojen vaikutus. Mitään järkevää en nähtävästi saa aikaiseksi tänään, olen aivan uskomattoman väsynyt, leiriydyin olohuoneeseeni, pelottava ilmapiiri huokuu selkeästi makuuhuoneesta, enkä uskalla edes käydä siellä, tai pitää ovea auki. Parempi näin. En ole nähnyt muuta kuin unia, painajaisia. Kuolleita sukulaisia, ja hylättyjä, raadeltuja ihmisiä. Ja silti olen onnellinen, mikä tahansa voittaa sen hereillä olemisen. 

Tuo yllä oleva kuva on varmaan yksi käytetyimpiä. Voisinpa sanoa haluavani näyttää tuolta. Todellisuudessa haluan olla pienempi, luinen. Tuolla tytöllä on maha, eikä selkäkään näytä erityisen kauniilta. Ovatko muutkin samaa mieltä, vai olenko vinksahtanut. Tarvitseeko sitä kysyä. Mutta huokaus, tuskin te lukijatkaan, käytte aivan täysillä. Tämä aihe ei voi kiinnostaa, ja jos kiinnostaisi, sitä tekisi varmaan mieli lukea sellaisen ihmisen blogista, jolle on suotu edes jonkinlaisia kirjallisia lahjoja.

Huomenna. Huomenna haluaisin: olla laiha, juosta puolimaratonin, syödä aamiaisen, lounaan ja päivällisen, viettää aikaa ystävien kanssa, mennä nukkumaan miehen kanssa. Todellisuus. Herään aamulla, laitokselle, kotiin, nukkumaan. Mitään merkittävää tuossa välissä ei tapahdu, jos laskujen maksamista verkkopankissa ei lasketa.

Dancing city lights, glowing against the sky

Nukuin, näkemättä unia, tai heräämättä. Kokonaiset kahdeksan tuntia. Onnistunut yö. Tänään poimimaan marjoja, ja metsään kävelemään. Ehkä siinä palaa muutama kalorikin samalla. Aamupaino oli -400g, eli 54.1kg. Mutta nyt selvisi syy miksi se nousi, minulla on kuin onkin vielä hormonitoimintaa jäljellä. Hyvin epäsäännöllisenä kyllä, ilmeisesti huonot ruokailutottumukseni näkyvät jossain. Nyt olen niin pelkuri, että mietin jos jätän kuvat sittenkin hieman myöhemmäksi. Koska olen turvonnut, ja mahassa muutos näkyy varsinkin. Taidan tehdä niin. Mutta kukaan ei menetä mitään, olen yhtä paksu kuin aikaisemminkin, ja kuvat olisivat toimneet enintään reversenä jollekkin.

Päivän teema on siis marjametsä, kuvia ulkoa, ja tämän päänsäryn poistaminen. Pääni hajoaa... Eilisen kalorittomuus, vai jotain syysflunssaa. En ole kovin särkyinen ihminen normaalisti. Huomenna taas laitokselle. Ja tapaamaan ihminen, jolle kuuluu kertoa näistä unista. Hermostuttaa. Myös se ruokatunti, menee siinä, koska sovin ajan siksi tunniksi. Olisin halunnut nukkua sen 75min, jonka normaalisti ehdin levähtää, mutta nyt se jää 45min.

Eilen illalla alkoi tehdä mieli hieman kaikkea: eineslihapullia kinuski-ja vaniljakastikkeella, jäätelö johon päälle sipsejä, hp:n smoked honey grillikastiketta, ketsuppia, juustoa vadelmahillolla... Mitään noista ei ole saatavilla, tällä hetkellä jääkaapissani on vain tetra tomaattimurskaa. Ja pirkan light-cokista, josta on tuleva aamiaiseni. Ruokakaapeissa taas on sitten hieman kaikkea: kaakaota, kahvia, teetä, aspartaamia, kuppikeittoja, riisiä, mausteita, kookosöljyä, kookosmaitoa, goji-marjoja, pellavansiemeniä. Ei sielläkään muuta ole. Ja kaikki järjestetty pedanttisesti samanlaisiin rasioihin. Seuraavan viikon perjantaina on tulossa seuraava boosti, ja lupasin itselleni ja muille, etten silti vedä överiksi. Varmaankin sopiva ruoka voisi olla pala lohta, ja maustettuja vihanneksia. Herkuksi jotain suklaata, max 100g levy, ja mielellään prosenttisellaista. Pakko lopettaa noiden mättöjen syönti, olo on niin uskomattoman saastainen kun vetää jotain manhattan-sipsejä muutaman kourallisen.

Snowing, shimmering, shine dust in our eyes

Raato. Oleskelin ulkona useamman tunnin, ja sain kameran lainaan, mutta otan kuvat aamulla, parempi valo, ja litteämpi vatsa. Olen väsynyt, nukuin yöllä neljä tuntia, enkä uskaltanut nukahtaa päivällä. Voin sanoa että tämä on perseestä.

Paasto alkoi hyvin kuitenkin, kaikesta huolimatta, zeroa n.1l, vettä, ja nyt illalla vielä kuppi teetä aspartaamilla. Suunnittelin laittavani kynttilöitä asunnon täyteen, ja viettäväni rauhallisen illan, mutta nyt kun ulkona taas hämärtää, tuntuu etten ehkä uskalla laittaa valoja pois. Makuuhuoneen lamppu paloi, joten joudun nukkumaan pimeässä, ajatus ei juuri houkuttele, ja pohdin jos jäisin olohuoneeseen ja sohvalle, voisin jättää television päälle.

Ehdin tänään kaikkea, olin harvinaisen reipas, ja keho tuntuu toipuneen paasstoista, olen saanut voimia takaisin. Paino tippui eilisestä -500g, ja kyllä yritän saada sen 52 kiloon asti perjantaiksi. Silloin on terveystarkastus, ja jostain syystä ajatus siitä että olisin silloin alipainoinen, houkuttaa niin paljon. Tietenkin jos tuo paino on muutakin kuin nestettä, tiedän ettei ole mahdollista pudottaa tuota summaa. Tai ehkä olen jo luovuttamassa liian helpolla, jos vain sinnikkäästi pyrin tuohon, vaikka kroppa tuntuisi hajoavan. Tavotteita.. En ole asettanut niitä, en aikatauluttanut. Ei mitään senttitavotteita. Voisin varmaan kehitellä sellaisia, ehkä se säästäisi tältä paikaltaan polkemisen tunteelta? Elämä ahdistaa, joka päivä. Kuinka tunteista pääsee eroon, peloista ja ahdistuksista. Ylihuomiseen asti joudun odottamaan, että voin puhua jollekkin, vaikka mietin jo nyt kriisipuhelinta. Mietin myös mitä lääkkeitä kotoa löytyy, mutta kaikki rauhoittavat olen käyttänyt, tai hävittänyt tällaisen tilanteen varalta. Varaudu aina pahimpaan.. Mikä on pahinta jota nyt voisi tapahtua? Hallusinaationi eivät olekkaan hallusinaatioita, ja koska uskon niin, en reagoi mitenkään mahdolliseen vaaraan. Mutta kuinka voisin varautua, peilit piilotin, ja tarkistin kaikki ovet lukkoon, kuten myös ikkunat. Toisaalta tiedän ettei Katsoja tarvitse ihmisen tekemiä kulkuaukkoja siirtyäkseen tänne... Mietin myös, että voisin ruuvata sängynjalat pois, koska joudun aamuisin ja öisin keräämään rohkeutta, jotta uskallan laskea jalkani lattialle. Pääsisin noin myös siitä pelosta. No, tämän yön taidan nukkua sohvalla, ja huomenna voisin irrottaa sängynjalat. siihen asti ovi kiinni. Makuuhuoneeni vaikuttaa uhkaavalta, ja avonainen ovi levittää sen ilmpaiirin tännekkin.

Thank you for reminding me of why I'm sick inside

Revin mahani auki. Veri virtaa sormien ohitse ja tipahtelee maahan isoina ja lämpiminä loiskahduksina. Vedän jotain sitkasta ulos, enemmän, ja tunnen kuinka tyhjenen. Herään. Olen sängyssäni, ja joku katselee minua. Kokeilen mahaani ja totean ihon olevan sileä, ja ehjä. Se oli unta. Jossa raatelin itseni auki. Miksi ihmiset haluavat nukkua? Näkevätkö kaikki tällaisia unia, loputtomista meristä, joilla ei ole rantaa, ja omituiset kasvit kasvavat mustasta, näkymättömästä pohjasta, peittäen pinnan lehdillä ja tehden vedestä sairaan, limaisen vihertävää valon taittuessa. Onko muidenkin unet täynnä kuolleita ihmisiä ja yötä.

Se sentään oli vain unta, mutta edellisenä yönä, kun heräsin, osa unesta seisoi sänkyni vieressä, ja katseli minua. En voinut liikahtaa, huusin koirani viereeni, ja tajusin ettei se näe mitään, siinä missä painajaiseni on. Silti se oli todellinen, vaikka tiedän että olin ainoa joka sen olisi pystynyt näkemään. Toivon ettei enää tarvitsisi mennä nukkumaan.

 Lopetin paaston eilen, 144h tuli täyteen. Söin porkkanapiirakkaa, mustikkamuffinseja, omenaleivoksia, suklaata, sipsejä+dippiä ja kebabin ranskalaisilla. Kevyet 5000kcal. Oksensin tietenkin loppuillan, ja illalla paino oli sama kuin aamulla, 55kg. Olen aivan turvonnut. Tänään en ole vielä käynyt punnitsemassa itseäni. Mutta nyt alkaa zeropaasto: sallittuja vesi, musta kahvi, tee makeutusaineella, zero cokis, zero sprite. Eli kaikki kaloriton, tai lähes kaloriton. En laske nyt orjallisesti tunteja, mutta ilmoitan aina välissä montako on täynnä, tällä hetkellä kuusi, käytännön syistä katson paaston alkaneen 0600. Osallistuin myös Before&after-haasteeseen, ja laitan vielä tänään muutaman kuvan tästä turvonneesta ruhosta. Pitää päivittää myös se paino, kunhan saan katsottua. Ja vielä pitää muistaa ottaa lääkkeet! Niiden kanssa on mennyt todella huonosti. Ei ihme etten tunne oloani hyväksi. Seuraavan perjantain painotavoite on 52kg. Juoksen vaikka läpi yön jos se sitä vaatii, tai syön toilaxeja kunnes kehoni kuivuu. Turvotusta tämä paino nyt on, huomaan sen ihosta, johon jää herkästi painaumia vaatteista. Otin eilen pirkan magnesiumi 20 tablettia, toimi hyvin, ja luulen että maha on aikalailla tyhjä. Jossain vaiheessa kokeilen kuitenkin uudestaan vielä, eilinen oksennussessio oli aika rankka, enkä kiellä etteikö jotain olisi jatkanut matkaa suolistossa ennen kuin ehdin laattaamaan. Kolme tuntia odotin että jaksoin alkaa tyhjentämään itseni.

Ostin eilen housuja itselleni, kolmet 36 kokoiset. En ole mahtunut tällaisiin..., aikoihin? Saavutus minulle, varsinkin kun yhdet olivat jo hieman isot. Kehostani suurin osa on reidet ja takapuoli, selvästi. Reisien ympärysmitta on päälle 50cm. Tällä hetkellä minulla on vain yhdet tavoitehousut, lastenpuolelta hommatut s-kokoiset farkkulegginsit. Saan ne päälleni, mutta käyttökokemus on niin epämiellyttävä, etten niitä pukisi.

122h

Eilinen olo ei mene pois. Ehkä se on uusi, normaali, olotilani. Haluaisin pois täältä... Mutta en tiedä minne, väsymys... En ole muistanut lääkkeitä kolmeen. Neljään päivään. En edes niitä lääkkeitä jotka olisivat tärkeitä fyysisen terveyden takia.

 Kuraattori näki minut tänään nukkumassa laitoksen käytävällä. Oli ruokatunti.. Kaikki menivät syömään, ja ohjaajamme halusi tulla mukaan varmistamaan, että syömme. Jäin soittamaan puhelun ja sanoin tulevani perässä. Ehdin nukahtaa tunnin. Huomenna sama, paitsi että otan villaponchon mukaan jotten palellu. Kukaan ei enää edes yrittänyt puhua kanssani, olen  muuttunut näkymättömäksi. Opettaja huomasi kyllä, tein matematiikan tasokokeen ja saan oman opetussuunnitelman, enkä joudu matelemaan muun ryhmän mukana. Näin ne kateelliset mulkaisut. Katkera paikka joillekkin, huomata toisten olevan lahjakkaampia, mutta paljon siitä on minullekkin hyötyä ollut. Yksin, yksin, yksin... Vain kierot ajatukset seurana. Tänään on torstai, ja huomenna perjantai; päivä jona nuoret lähtevät ystäviensä kanssa vapaalle. Minä keskityn lepäämään, ja yritän päästä ajatuksista eroon. Otin kaikki peilit pois asunnostani, koska pelkään katsoa niihin. Heijastavasta pinnasta voi nähdä välähdyksen. Olen nähnytkin. Kotini ahdistaa... Sängynalunen, suihkunurkkaus verhon takana, suljetut ovet ja huoneet. Päivällä mitään ei näy, ainoastaan tuntuu, ja öisin... Onko kaikki vain omia ajatuksiani, vai onko mahdollista, että se kaikki onkin todellista? Se tuntuu siltä. Se tuntuu aidommalta kuin hereillä olo. Pahinta ovat äänet. Kuulin yöllä puhetta, jokin puhui minulle, ja leikin nukkuvaa. Olin siis aidosti hereillä, ja kuulosti kuin joku olisi puhunut minulle aivan vieressäni. Pelkäsin järjettömästi, jossain vaiheessa nukahdin uudestaan.

55kg. Painoni ei laske, se säilyy, pilkkaa, ja lannistaa. Teen jotain väärin, kroppani ei toimi. Ehkä ne kuppikeitot..? Tänään join kaksi kuppikeittoa, ja mukin kaakaota. Lihaksia heikottaa, joten sorruin paastosuunnitelmastani. Suunnittelin että lauantaina alkaa uusi paasto. Se voisi kulkea nimellä zero: ei mitään kaloripitoista, mutta enemmän lääkkeitä. Sain terveystarkastusajan viikon päähän, jolloin haluan olla pienempi.

93h

Masennus ja ahdistus. Elämäni on niin turhaa, en tee muuta kuin syömishäröilen, viisi, kuusi vuotta jo. En ole saavuttanut mitään, paitsi pilalle menneen terveyden. Mielenterveys on olematon käsite. Viimeisen kuukauden aikana on kuitenkin ollut huomattava alamäki. En vastaa puheluihin, viesteihin, en näe ketään, tai puhu kenellekkään. Olen vain aivan aivan helvetin väsynyt. Jos voisin, jäisin kotiini, sängyn pehmeyteen, enkä laittaisi edes vaatteita päiväksi päälle, vaan luottaisin pyjamaan. Voisin keittää teetä, ja tunnit matelisivat ohitse... Se nyt ei kuitenkaan ole mahdollista. En menny tänään Laitoksella ruokasaliin, nukuin tunnin, tai yritin nukkua, todellisuudessa makasin silmät kiinni. Kuten taisin tehdä yölläkin. En mielestäni nähnyt unta, mutta silti tuntuu kuin olisin elänyt kaikki painajaiseni muutamassa tunnissa lävitse. Heräsin tuntia ennen kellon soittoa lopullisesti. Saan nykyisin jonkinlaista houreunta ehkä viisi tuntia yössä.

Aamupainoni oli 55.5kg, nyt illalla 55kg. Miksi, ei aavistustakaan. Joko vaa'astani loppuu taas patterit, tai sitten nestetasapaino on romahtanut ja turpoan. 2.6kg päivässä, paastolla... Söin tänäänkin kaksi kuppikeittoa, mutta oksensin ne. Sen jälkeen join kymmenene tölkkiä zeroa ja oksensin. Join vettä ja oksensin... Kasvoni ovat aivan turvoksissa, en halunnut syödä, halusin vain oksentaa tätä ahdistusta pois. Mieli tekisi jotain tuoretta; hedelmiä, marjoja, siemeniä, vihanneksia... Omenaa ja päällä kanelia. Tai riisipuuroa, ei enää tuoretta, mutta himoitsen silti. Miten voin enää koskaan syödä. Tai siis en varmaan pystykkään, hyvällä omallatunnolla, mutta en jaksa tällaistakaan elämää... Olen niin väsynyt ja ahdistunut juuri nyt, että mietin mitä ihmettä voisin tehdä helpottaakseni oloani. No, sanotaan suoraan, voisin tappaa itseni hyvillä mielin, jos täällä ei olisi asioita kesken ja vastuuta kannettavana. Huomenna olen tyytyväinen että tänään oli vastuuta.

Olin tänään hiljaa koko päivän laitoksella, en puhunut kenellekkään, ja säikähdin oman ääneni olemattomuutta kun vastasin johonkin esitettyyn kysymykseen. Ärsytyskynnyn on myös hyvin matalalla, en kestä mitään ylimääräistä ääntä tai liikettä lähiympäristössä, samantien alkaa inhottamaan... Niin paljon että tekisi mieli lyödä tai huutaa häiriön aiheuttajaa/aiheuttajalle.

72h

Hmm... Laitoksella olikin yllätys: liikuntaa! Ja mitä muutakaan kuin tunnin reipas ulkolenkki. Arvatkaa kuka ei jaksanut, sama ihminen joka nukkui ruokkiksen, välitunnit, ja aamulla yli kellon soinnin. Olen väsynyt. Se yhden päivän boosti ei oksenteluineen helpottanut oloani. Tänään sorruinkin jopa kahteen kuppikeittoon, yhteensä 180kcal, mitä tuli oksennettua pois. Kävin myös vanhemmilla, ja tietenkin juuri siellä piti pyörtyä, meinasivat viedä päivystykseen, mutta ei kuitenkaan. Onneksi. Olisihan se nyt ihan helvetin noloa.

Tämäkin on noloa, valitan nälkääni ja heikkouttani, normaalipainoisena. Enhän edes ole kovin sairas. Ryhtiliike vain, ja kohti huomista. Pakko jaksaa kohti jotain. Laskin että laitoksella tulee käveltyä ainakin 500 askelta portaita ylöspäin, ja alas nyt tietenkin saman verran. En jaksa, kävellä niitä portaita. Pysähdyn aina puolessa välissä. Jalat tuntuvat heikoilta, kuin olisin juossut pitkän matkan. Taas valitan. Osaankohan muuta enää tehdäkkään. Kävin tänäänkin katsomassa mitä ruokaa olisi ollut tarjolla. Ja olihan siellä.. Ne uunituoreet sämpylät tuorejuuston kanssa, voih. Tuoksu on, mutta siihen se jää.

Kolme vuorokautta paastoa takana, ja neljä ainakin edessä. Ellei jotain ihmeellistä tapahdu. Paino oli laskenut -400g, ja luulen että huomenna en uskalla noiden kuppikeittojen takia punnita itseäni. En vain pysty siihen... Mitä jos olisinkin lihonut? Miksi tuo paino tippuu noin tuskallisen hitaasti. Teen jotain väärin.

42h

Ensimmäinen päiväni Laitoksessa, en tuota kouluksi voi kutsua, vaikka ilmeisesti olenkin jonkinkaltainen opiskelija. Ensivaikutelma? Hirveää, pieni joukko vajaalta vaikuttavia ihmisiä, joiden kanssa en löytänyt mitään yhteistä näin ensisilmäyksellä, muutama sai aikaan jopa negatiivisen reaktion. Laitoksessa oli kuitenkin paljon ihmisiä, joista suurin osa on minulle reverseä, aivan uskomattoman löysiä, kaksoisleukaisia ja huonoryhtisiä nuoria. Aivan mahtavaa, mikä taivas olikaan mennä ruokalaan, ja katsoa toisten lappavan lautaselleen kaikkea, ja syövän sen. Leivänmuruja suupielissä. Otin kahvin rasvattomalla maidolla, kcal30. Vielä 70kcal käytettävänä, todennäköisesti se menee hunajateehen.

 Laitoksen kanttiinista olisi ollut mahdollista ostaa kaikenlaista muutakin kuin kahvia, todella halpaan hintaan, mm.täytettyjä leipiä, joita muistan lapsena syöneeni ahneesti kaakaon kera. Majoneeseineen kaikkineen. Koska olen viimeksi syönyt leipää? Koska olen viimeksi syönyt leipää hyvällä omallatunnolla... En pysty muistamaan. Luulen että se tulee olemaan aina ja ikuisesti kiellettyä minulta.

Paino oli tänä aamuna 52.8kg, ei huimaa laskua eiliseltä, mutta ei se haittaa, kunhan edes laskee. Torstaina sovin näkeväni vanhoja tuttuja, ja tietenkin toivon kutistuvani mahdollisimman paljon siihen mennessä, vaikka olenkin tiputtanut jo määrän mikä pitäisi huomata. Mietin vain, miten kommentoin itse painonpudotustani? Kiitos, en ole huomannutkaan, olen syönyt vähemmän, olen liikkunut kesällä paljon. En ole sairaaloisen laiha, joten negatiivista kommenttia ei pitäisi tulla. Taidan vain tyytyä sanomaan että kesällä tulee liikuttua hieman enemmän kuin normaalisti. Räikeä valhe, jonka kaikki minut tuntevat tietävät sellaiseksi, mutta kuka sitten lopulta tuntee minut.

27h

Selvisin. En paastosta, se jo menee rutiinilla, mutta kaikesta tarjottavasta ruuasta. Ja kun veljeni avopuoliso mainitsi minun laihtuneen: taivas. Se kaikki oli tämän arvoista. Ja on edelleenkin. Nyt meitä on kolme bloggaajaa paastoamassa lauantaihin asti ainakin, enkä varmasti ole se joka jättää leikin kesken. Mutta luotan meihin. Laskin oman kalorirajani 100, mutta 200kcal ei myöskään ole katastrofi. Ei missään nimessä tavoiteltava.

Tänään meni n.66kcal ras.maidon muodossa kahvin seassa. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului kuppikeitto, mutta se nyt jäi, ja joku teistä lukijoista tietää syyn... Huomiseen suunnitelmaan kuppi kahvia, ja kuppi hunajateetä. Ehkä zeroa mikäli käyn kaupassa jotenkin. Katselin tänään kuvia itsestäni 75kg, ja 68kg painavana. Hrr. Vaikeita lukuja mielelleni käsitellä. En käsitä miksi olen ollut niin lihava, ahdistava ajatuskin, mutta onneksi se on nyt ohitse. Ja toivottavasti myös bulimiahelvetti, koska tämän blogin aikana ei ole ollut samanlaista meininkiä kuin muutama kuukausi sitten. Toivon etten koskaan joudu kirjoittamaan niitä määriä ylös.

Olen iloinen, sain säilytysrasioita ruuilleni, enkä joudu enää säilyttämään niitä kaaottisesti ruokakaapissa, ja löysin pankkikorttini. Kerrankin kaikki on mallillaan.

15h

52.9kg, en lihonut, laihduin mätöstä huolimatta. Ja näillä eväillä sitten jatketaan taas viikko, tällä kertaa pitäisi pärjätä ilman zeroa, mutta saatta tulla liian haasteellista. Yö, ja varsinkin aamu olivat hirveitä, ehkä en enää ikinä osta laksoja. Nyt ne ainakin ovat kokonaan loppu.

Tänään tupperware-iltaan, saan sieltä ilmaisen vieraslahjan, ja pääsen taas katsomaan muiden syöntiä, tiedän jo menun, viittä eri leivonnaista ja siihen vielä keksit ja karkit päälle. Ei minulle. Mutta mielenkiintoista katsoa muiden syövän, ja ajatella sitä etteivät he mieti mitään, ylimääräisiä kaloreita, vatsaansa, reisiään, sitä ruokaa mahassaan. Olen kateellinen. Eivätkä kaikki ole ylipainoisia, osa on terveen ja urheilullisen näköisiä. Miksi minun maailmani kaataa yksi suunnitelematon haukkaus jostain mitä en saisi edes ajatella syötäväksi. Se rahkainen omena-kanelipiirakka houkuttaisi niin kovasti.

Nyt sitten taas viikko paastoa, tällä kertaa hyvin selkeillä säännöillä: päivän kalorimaksimi on 200, sallittuja ovat: kaakao, maitokahvi, hunajatee, lightlimsat -ja mehut, vesi. Joka toinen päivä on sallittua myös juoda yksi kuppikeitto, tai nutrilett juoma, mutta silloinkin kaloreiden tulee pysyä tuossa alle kahdessasadassa. Kuppikeittoja ei voi myöskään pantata, tänään on lupa syödä sellainen, mutta vaikka en söisikään, seuraava mahdollisuus on vasta tiistaina.

Paaston loppu

Aamupaino ei ollut laskenut, ei lainkaan. Masennus. Näin unen jossa söin lohta ja perunoita, ja kas kummaa, menin äitini luokse, jossa olikin tarjolla juuri näitä? En syönyt, tai mitään muutakaan. Kotona huomasin puoli kahdeksalta että tasan kaksi viikkoa on tullut paastoa täyteen. Päätin lopettaa tähän, oloni on ollut koko päivän huono, ja olen huolissani suhteestani ruokaan. Eli se loppui, olin jo aikaisemmin listannut mitä kaikkea piti syödä, mutta tässä todellinen lista: 2 palaa vhh-pizzaa ja annos kreikkalaista salaattia. Ei tehnyt mieli mieli muuta, ja nuokin maistuivat oudolle, tulivat kuitenkin helposti ylös, ja suunnitelman mukaisesti otin laksat nyt. Loput ruuat menevät pakkaseen, ja pähkinät ja suklaat lahjoitan äidilleni. Paino oli muuten oksentamisen jälkeen -300g alempi kuin aamupaino...

Kreikkalaiseni ei näyttänyt tuolta. Sipulit olivat keltasipulia, ja joku valopää oli keksinyt yhdistää siihen maissia, ja jättää paprikan pois. Not so good. Tänään klo 0000 alkaa uusi tasan viikon kestävä paasto, joka kuitenkin varmaan käytännön syistä venyy hieman pidemmäksi. Äitini kommentoi tänään hieroessaan hartioitani, kysyi paljonko olen laihtunut, kun ei enää löydä lihaksia hierottavaksi. Kohteliaisuus?

 Vai olenko todella laihtunut. En osaa sanoa.Valitetaan vielä vähän lisää, oikeastaan vähän enemmänkin, itkettää. Vaikka lopetinkin paaston hallitusti, tuntuu tämä turhalta. Miksi elämä on näin vaikeaa. Se oli vain ruokaa, siinä oli alle tuhat kaloria, en ole tehnyt mitään väärin, silti tämä katumus on musertava. Milloin sitä oppii. Eikö ihminen voisi elää ruuatta, juomatta, täydellisen tyhjänä. Sellainen olo on, haluan kaikesta eroon, omaisuudestani, lihaksistani, luistani, hiuksistani, ja jopa hengestäni. Juuri nyt. Mutta odotan, masennukseni kanssa odotan huomista. Tiedän että silloin asiat ovat hetken paremmin.

305h

Kävin tänään taistelun itseni kanssa: syönkö kuppikeiton vai en. Taistelinko sen puolesta syönkö, vai jätänkö syömättä, en osaa sanoa. Se jäi syömättä, joten päivän kalorisaldo on nolla, muutama tölkki zeroa. Varastot loppuvat pian, ahdistus. Huomenna teen kaikki ne asiat, joita en tänään jaksanut. Siivoan, tiskaan, vaihdan vuodevaatteet, ja käyn pitkän lenkin. Enää ei pyörrytä, koko päivänä ei ole kroppa krampannut, mutta heikottaa. Kävellessä jalat tuntuvat löysiltä ja voimattomilta, mutta ei sitä voi ihmetellä.

 Huomenna lupasin mennä siivoamaan äidilleni, mietin jo nyt millä ihmeellä jaksan. Toinen mikä siinä vierailussa tulee olemaan hermoja raastavaa, on ne kaikki ruuat. Ja tiedän että minulle tarjotaan ruokaa, todennäköisesti jotain mistä pidän paljon. Kaapeista löytyy myös paljon sellaista mistä pidän. Kuten ne suolapaahdetut cashewt, pistaasit ja mantelit. Entä purkkitonnikala? Se ihana puolivalmistesäilyke... Elämä ei ole reilua. Varmaankin kahvia pitää huomenna juoda, mikä tarkoittaa tapauksessani myös kahvimaitoa, mutta ehkä ne kalorit eivät tapa minua? Jos se neste ei paakkuuntuisi mahassani joksikin konkreettiseksi ja jatkaisi matkaa ohutsuoleen. Kauhea pelko syödä mitään kiinteää, en kestä ajatusta ylimääräisestä materiasta sisälläni, ja ruoka on sellaista. Ajatus ahdistaa ja kuvottaa.

Valitan taas, näinä päivinä en tee muuta kuin valitan, mutta kylmä. Päälläni on villaponcho ja mummini tekemät villasukat, silti varpaat ovat tuskallisen kylmät, kuten myös muu vartalo. Huono ääreisverenkierto vaikken edes polta tupakkaa... Huomenna lupaan itselleni kuppikeiton, tai jotain muuta lämmnintä ja kaloripitoista. Vaikka toisaalta, onkohan siinä järkeä. Tänään tuttavani soitti ja kysyi baariin. Sitten huomenna grillaamaan. Sanoin molempiin ei, ei jaksa. En olisi edes vastannut jos olisin nähnyt kuka soittaa. Tällä tuttavalla on tapana kertoa elämän totuuksia: "perse vain kasvaa kun et koskaan käy ulkona", "possu liikkuu enemmän niin laihtuu", ja joitain vinkkejä ruokavalioon, jotka ovat täysin järjettömiä. Ei jäänyt hyvä mieli siitä puhelusta. Parempi kai olisi vetää tuo äänettömälle.

297h

Paino väheni 400g eiliseltä, alipaino, täältä tullaan. Tein suunnitelman että painoni ollessa 50kg, pidän taukoa laihduttamisesta, ja pyrin ettei paino nouse, ainakin parin viikon ajan. Jotta keho saa toipua paastosta, ja myös mieli. Alkaa taas hajottamaan ja pahasti. Ei se että tekee mieli ruokaa, tiedän että nyt olotila on sellainen, etten pystyisy syömään, kun aikaisemmin en ole pystynyt olemaan syömättä. Vahinko että tämä paastokin pitää vielä joskus lopettaa...
Eilisen kuppikeiton syömisen jälkeen oksensin, ja tosiaan vielä ne laksat päälle, yö oli aika mielenkiintoinen. Tänäänkin tekisi mieli kuppikeittoa, mutta tiedän sen morkkiksen olevan taas aika huikea.

Mikä päivä taas. Iltapäivällä kotiin, televisiota, datailua ja uuden aamun odottamista. Onneksi edes liikuntaa tulee jonkun verran, vaikka se nyt onkin ollut vain kävelyä.

273h

Kävin eilen vielä pyörälenkinkin, yhteensä 8km, ja puolivälissä sauna sekä hetki läheisyyttä Mikaelilta. Oksensin taas blowjobin aikana, tietenkin silloin kun toinen laukeaa... Sain kuitenkin suun pidettyä kiinni ja nielin elämäni pahanmakuisimman lastin; vatsahappoja ja siemennestettä. Onneksi toinen ei tainnut huomata mitään.Oma suhteeni vartalooni on muuttunut, entistä huonompaan suuntaan, en ole koskaan pitänyt seksin aikana vaatteita (ellei se ole oleellista), tai muutenkaan piilotellut itseäni. Ei siksi että itsetuntoni olisi hyvä, mutta tiedän kuinka raivostuttavaa se on kun toinen heittäyttyy leikkimään siveää. Eilen tuntui kuitenkin eriltä, oloni oli sietämättömän ahdistava ilman vaatteita, ja istuin saunassa pienellä sykkyrällä polvet leuassa ja kädet ympärilläni. Suihkussa en halunnut toisen pesevän minua, koskevan.

Mikä jotenkin kammottavinta, seromexit ovat vieneet seksuaalisen nautinnon, kiihotun, mutta en tunne mitään, enkä laukea millään. Mutta..., kyllä jotenkin silti edelleen nautin seksistä. Olen ilmeisesti enemmän antaja kuin ottaja. Sain sovittua lääkärin kanssa, että pidämme seromexin annostuksen ennallaan, yksi huoli vähemmän.

Sain tänään testien tuloksia, aiemmin tehdyistä tehtävistä. Olen poikkeuksellisen älykäs, ja tietenkin kehun sillä täälläkin, ainakin yksi asia jossa voin olla itsessäni ylpeä. Ja samaan aikaan äärettömän surullinen, koska tiedän että kykenisin elämässäni muuhunkin kuin tähän.

Paino laski eilisestä -200g, nyt 53.8kg. Eikä tunnu siltä, olo on raskas, ja rehellisesti, näytin mielestäni tältä kolmekymmentä kiloa sitten. Sama löysä maha, muhkuraiset reidet, roikkuvat käsivarret ja suhteettoman suuri takapuoli. Vaikka kuitenkin tänään tunsin koululla selkänikamien painavan niin kovaa puiseen tuoliin, että jouduin kädellä kokeilemaan onko selän ja tuolin välissä jotain. No, paasto jatkuu. Ehkä jossain vaiheessa minäkin näen itseni?

254h

Kuumetta, minulla on kuumetta, ja sairas olo muutenkin. Paaston alussa sovin itseni kanssa sallittavien olevan: kaakao, tee hunajalla, kahvi maidolla, kuppikeitot, nutrillet-tuotteet, ja zero-juomat. Tarkoitus ei ole ollut kaakaota määrättömästi juoda, tai muitakaan kaloreita sisältäviä. Tänään join kuitenkin kaksi kuppikeittoa (yht. 180kca), ja yritän olla oksentamatta niitä. Tuntuu etten pysy enää pystyssä, tai jaksa tehdä mitään. Sydän lyö turhan nopeasti, ja mikä pelottavinta, tunnen sen selässäni, en rinnassani. Outoa... Mutta ei kovin huolestuttavaa kuitenkaan, syke on säännöllinen ja kotona on betoja jos tulee paha hetki. Vatsalihaaste jää kyllä kesken, näillä energioilla en jaksa kuin lenkkeillä ja käydä koulussa.

Kävin äitini luona taas, se ruoka... Vaalea leipää, voita, tomaattia, juustoa ja kinkkua. Sisar söi vielä jälkkäriksi toffeevanukkaan. Jääkaappi oli lastattu kaikella hyvällä, ja äitini tarjosi minullekkin, olisi kuulema voinut sulattaa pakkasesta suklaamuffinseja, sellaisia meheviä, joissa on isoja suklaapaloja ja kuorrute päällä.

Erikoinen kokemus juoda sitä kuppikeittoa, aivan kuin sokeri olisi rahinnut hampaissani? Ja nyt maha tuntuu yhtä turvonneelta kuin olisin syönyt ison annoksen raskasta ruokaa. Vatsa temppuilee muutenkin, nesteet tulevat läpi lähes heti kun olen ne juonut.

Ja teitä lukijoita on yhdeksän! Mukava tietää että jollain kiinnostaa seurata tätä epätoivoista kamppailua painoa vastaan.

248h

En juonut eilen kahvia, tai lihaliemikuutiota, vaaka palkitsi tänään, -300g. Silti mieleni tekisi syntistä kuppikeittoa (90kcal), tai lihaliemikuutiota (50kcal), aika näyttää... Heräsin aamulla melkein pirteänä ennen kellon soittoa, lähdin taiteilemaan koululle, otin takkahuoneessa kahden tunnin päiväunet, ja tapasin omaohjaajani.

Omaohjaajani on ahdistavan utelias syömisistäni, kysyi taas olenko käynyt syömässä, miksi en ole, mitä syön, milloin? Tämän keskustelen lopuksi näytti vielä tietokoneelta oman ruokasuunnitelmansa. Ihmeellistä. Ei mitään, mukava ihminen, ja pääsin aikaisin kotiin.

Kylmä, niin uskomattoman kylmä. Mitä jos tästä talvesta tulee samanlainen kuin viimeksi? En kestä, pitää hommata jo nyt villasukkia, pitkähihaisia neuleita, kalsareita etc. Viime talven asunnossani paahtoi autonlämmitin täysillä, nukuin sen edessä etten olisi paleltunut öisin. Lämpimien juomien nauttiminen helpottaa myös, pitää laskea kumpaan tulee vähemmän kaloreita, hunajalla makeutettuun teehen, vai soijamaitoon tehtyyn sokerittomaan kaakaoon. Veikkaan teetä.

Boostipäivää ei ole tulossa ennen tiistaita, ja mieluusti jättäisin viikonlopulle oksentamiset, joten näyttää siltä että voisin syödä vasta ensi viikon perjantaina. Toisaalta, tuntuu että mitä jos en enää söisi? Muutama kuppikeitto päivittäin, vähän teetä, joskus kaakao.. Tuolla tyylillähän voisin elellä pidemmänkin aikaa. Pelkillä zerojuomilla ei onnistune. Harmittaa muuten aivan tajuttomasti että menin ostamaan sitä spritea. Maku tuo elävästi mieleen, kun käytin magnesiumia laksoina: pureskeltavia, sitruunan makuisia keinomakeutettuja paloja. Söin niitä purkillisen. Ja voin sanoa että toimii. Tuossa yhdistelmässä toimi makeutusaine ja magnesium yhdessä. Mutta se maku... Tuo sprite tuo liian elävästi sen mieleen. Joudun varmaankin hävittämään juoman, en saa sitä ainakaan alas.

240h

En voi kuvailla kuinka lähellä repsahtaminen on ollut tänään. Tehnyt mieli aivan kaikkea, päätin kuitenkin olla vahvempi. Ostin ruuat valmiiksi sitä "boostipäivää" varten. Menu näyttää tältä:

-karppipizzaa, juusto/jauheliha/sipuli/pekoni/sieni/ananas
-levy fazerin sinistä
-levy fazerin cashewsuklaata
-pussi dumlekarkkeja
-200g cashewpähkinöitä
-kreikkalaista salaattia

Tuon jälkeen sitten oksentaminen, ja laksat. Seuraavana päivänä, aloitan tonnikala-vihannesdietin. Vain tonnikalaa vedessä, ja pakastevihanneksia. Pikkuhiljaa alan lisäilemään tuohon askeettiseen ruokavalioon lisää ruoka-aineita. Sääntönä on myös, että joudun päättämään päivää aikaisemmin koska boosti tapahtuu, koska en päättänyt että se tapahtuu huomenna, ei ainakaan huomenna. Jne. En halua myöskään ahmia, teen itse ruuat, ja nautin niitä syödessäni.

Tänään on kylmä, olen kauttaaltani jäissä. Joko se on syksy, tai sitten paasto. Nyt käyn taistelua itseni kanssa, jos joisin/söisin yhden lihaliemikuution chilillä terästettynä. Se kyllä lämmittäisi ihanasti. Olen kuitenkin kävellyt, n. tunnin verran, ja puuhaillut muutakin. Mutta silti, tämä lihomisen pelko. Peilikuva näyttää joka aamu vain turvonneemmalta. Aivan kuin vatsani olisi kasvanut, vaikka todellisuudessa siitä on lähtenyt 4cm pois. Nuo mitatkin pitäisi päivittää.

Haluan syödä. Melkein mikä tahansa kelpaa, johtuu varmaan tästä masennuksesta ja ahdistuksesta. Psykiatrin sanat melkein loukkasivat, olen terve. Terve mieli terveessä ruumiissa... Miksi ei sitten tunnu siltä? Miksi olen viimeiset viisi vuotta ajelehtinut elämässäni oksentaen kaiken syömäni? Tällaistako elämä tulee olemaan, so fucking normal.

235h

En ole sairas, en psyykkisesti tai fyysisesti, kuulin sen tänään. Seromexien annos on liian iso tämän kokoiselle ihmiselle, ja mitähän vielä... No, resepti on jokatapauksessa vuoden voimassa. Psykiatri oli todella mukava ihminen, ja halusi varmaan nostaa mielialaani, mutta syömishäiriön ohittaminen olankohautuksella tuntui ihmeelliseltä. Ainakin molempien mielestä elän sosiaalisessa tyhjiössä.

Sorruin eilen illalla käyttämään laksatiiveja, keho tuntui raskaalta, ja vatsa turvotti. Mielestäni. Loppuyö menikin sitten mahanväänteistä kärsien.  Paino oli laskenut -400g. Rituaalini puntarilla käymisessä ovat aivan naurettavat, joudun ottamaan pois kaikki korut, hiuskoristeet, sekä tietenkin aivan kaikki vaatteet. Kerran tein sen virheen että mittasin äitini luona, mukavaa riisuutua jonkin toisen kylppärissä, ja yrittää olla mahdollisimman nopea.

Ei ole mitään järkevää päivitettävää, päivät junnaavat paikoillaan. Ja vaikka lupasinkin pitäytyä vain zerossa, saatan tänään joutua juomaan kahvia. Ilmeisesti nautin sen sitten mustana. Voi herkku! Yhtä tervanjuontia. Pääsen myös pian hakemaan keittiövaa'an, mukavan näköinen seinään kiinnitettävä malli. Kameran saan näillä näkymin käyttöön vasta neljäs tai viidestoistapäivä, joten sinne asti menee uusissa kuvissa. Toivottavsti saan jotain näkyvää tulosta siihen hetkeen mennessä aikaiseksi.

214h

200 tuntia takana, ja toivottavasti vielä runsaasti edessä, en voi sanoa ettenkö olisi pettynyt tänään painooni: vain -100g eilisestä. Mielestäni peilikuva on lihonut, jossain vaiheessa pystyin näkemään litteän vatsan, nyt se näyttää turvonneelta? Kyse voi tietenkin olla myös jostain hormoonallisesta.

Tänään tuli vaikea hetki, omaohjaajani kysyi kävinkö syömässä (ilmainen aamupala ja lounas), sanoin etten käynyt. Yllättäen miehen katse porautui minuun "oletko käynyt syömässä ollenkaan täällä?". Pakko oli vastata etten ollut, selitin syöväni kotona, ja asuvani lähellä yms. En tiedä menikö läpi. Sinänsähän olisin voinut sanoa että olen syömishäiriöinen, en ole syönyt viikkoon, koska mitään seurauksia siitä ei voi tulla, mutta en halua aiheuttaa turhaa draamaa ympärilläni, tai kaipaa huomiota. Päivä menikin sitten nälkäisissä tunnelmissa ja muutama tunti matematiikkaa laskien, ei mennyt hyvin, meni todella huonosti. Syytän nälkääni ja täydellistä motivaation puutetta. Miksi yrittää, kun en tuolta kuitenkaan mitään saa? Tarkoittaen nyt ansioita, cvta, tai todistusta.

Juustoa&kasviksia, todellakin rakastan oliiveja ja sieniä pizzassa

Tekisi mieli pizzaa, juurikin tuollaista juustoista, rasvaista ihanuutta jossa on runsaasti kasviksia mukana. Kunhan paastoni on ohitse teen vhh-pizzaa, tällä hetkellä vain tuntuu ettei paastoni lopu ikinä, ja muuttuu vain pahemmaksi. Naurettavaa ajatella että oksennan mukillisen kaakaota, koska se tuntuu liialta, liian lihottavalta? Tiedän olevani naurettava. Jääkaapissa on nyt cocacola zeroa, ja sprite zeroa. Ja muuta en halua syödä. Tai siis juoda. Ahdistaa, bulimiakin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta oksenteluineen kuin tämä paasto. Once you pop, you can't stop.

Ja se edellisen postauksen haaste, löysin foorumilta tällaisen, ja useampi ihminen on siitä puhunut. Tarkoituksena on siis saada 200 ylösnousua menemään, n.6 viikon aikana. Treeniä on joka toinen päivä ohjelman mukaan, mutta saatan tehdä useammin. Omassa tapauksessa näytttää siis tältä: ensimmäinen päivä: 18, 25, 19, 19, maximi (ainakin 25). Sarjojen välissä lyhyt tauko, n minuutti. Toinen päivä: 21, 28, 21, 21, maximi (ainakin 28)
 Ja niin edelleen, päivittelen joka kolmas päivä taas seuraavat kaksi päivää, ja edistymisestä aikaisemmin

Nyt olisi hyvä hetki alkaa seuraamaan Suurinta Pudottajaa, avata zerotölkki ja napsia seromexit! Aloitin myön tänään syömään vitamiineja, toivon että ne parantavat hieman ihon ja hiusten kunota. Taidan myös tästä päivästä lähtien vetää enemmän vaatteita niskaan aamuisin, vietin päivän ulkotakki päällä ja iso huivi kaulassani; aivan liian kylmää. Syksy on vihdoin tullut.

190h

Miten voi ihmistä näin väsyttää... Korkokengät olivat huono vaihtoehto kaupungille, ja yleensäkin kaupungille lähtö. Mutta sain ainakin sen dosetin, tuossa nyt kuva siitä (edit. poistin, ruma kuva), ehkä muistan tästä lähtien ottaa lääkkeeni?

Jotenkin kummasti kävi tänään taas niin, että rakas äitini olisi halunnut tarjota ruuan: mitä muutakaan kuin mättöä grilliltä. Istuin autossa ja odotin kun toiset hakivat ruokansa, minkä jälkeen istuin vielä katsomassa toisten syöntiä, ennen kuin lopulta pääsin kotiin. Se ranskalaisten tuoksu, miksi en enää pysty nauttimaan ruuasta kuin joskus lapsena, tai olla liittämättä siihen osaa persoonallisuudestani. Joskus leikin ajatuksella,missä olisin nyt, jos en olisi koskaan sairastunut? Töissä, avoliitossa, osana jotain yhteisöä? Millainen olisin. En tiedä lainkaan, koko identiteetti rakentuu syömishäiriön varaan.

Nollapäivä meni hyvin, ei mitään mullistavia himoja mitään kohtaan, ja odotan huomista ja varsinkin aamupainoa toiveikkaasti.

Ja poistetun kuvan tilalle unelmien vatsa. Vielä parempi kuin edellinen, tätä asiaa valotan seuraavassa postauksessa enemmän, mutta tänään alkaa vatsalihaksien hieman aktiivisempi treenaaminen, jos joskus tulevaisuudessa kun tätä rasvaa saa pois, näkyisi myös hieman jotain muotoakin.

186h

Paino laski -600g eilisestä! Siis vau, tämä on aivan mahtavaa edistymistä minulta. Ajattelinkin tämän innoittama pitää zeropäivän, eli vain zeroa ja vettä. Aloitan myös nyt syömään tyroja, joiden pitäisi vähän auttaa tämän aineenvaihdunnan jumimisen kanssa, ikäväkseni sairastan siis hypotyreoidia, ja saan siihen lopunelämää syödä noita lääkkeitä. Mutta jos se todella auttaa sitten... Pakko hakea tänään apteekista se dosetti, nyt on neljä eri lääkettä, jotka kaikki pitää ottaa erillään, ei onnistu ilman, olen niin sählä vielä noiden kanssa.

Tuossa on jonkinlaista kuvaa unelmieni kropasta, erottuvat lantioluut, kapeat jalat, ja timmi olemus. Eikä minkäänlaista vatsaa. Kuvaa tietenkin on photaroitu, mutta tuskinpa malli on mikään tonnikeiju oikeassakaan elämässä. Tämän päivän aikana pitäisi tehdä tavoitetaulukko kuinka nopeasti yritän tätä painoa karistaa, 700g viikossa voisi keskimääräisesti olla aivan realistinen tahti, kunhan en ryssi koko ruokavaliotani. Eli minulla olisi 18vk aikaa, mikä tekee 11.2kg painonpudotuksen. Olisin parhaimpana pikkujoulukautena hyvässä kunnossa, ja voisin nauttia joulusta omaan tyypilliseen tapaani; paljon pähkinöitä ja suklaata. Myös mahdollisilla sukulaisvierailuilla voisin ottaa hieman rennommin.

Henkilökohtainen ihmissuhde-elämäni raastaa tällä hetkellä hermoja, olen lopettanut kaiken sosiaalisen median käytön, ja päättänyt olla vastaamatta puhelimeeni. Ei sillä että kukaan usein minulle soittaisikaan. Mutta eilenkin tuli kutsu juomaan, ei. En juo, alkoholi ei sovi minulle, ahdistun humalassa ja käyttäydyn typerästi. Saatan myös juoda. No, jätin vastaamatta, ja sain viestin. En jaksanut vastata, miksi turhaan vaivautua. Ehkä jossain vaiheessa harvat tuttavuuteni lopettavat yhteydenpitämisen, mikä tuntuisi juuri nyt siunaukselta.

166h

Paino oli laskenut, 55.4kg. Voin sanoa olevani tyytyväinen, paasto jatkuu siis.

Tänään kävin pidemmän ostosreissun, mukaan tarttui rommihunajaa, kaksi pulloa viiniä, chilimausteita, suklaateetä, kahdet korvakorut, ja häpeäkseni 400g suklaata, joka jää odottamaan jotain. Ja yksi lasipurkki tietenkin, kiitän momentia ajatuksesta, siitä tulee varmasti kaunis yksityiskohta kun täytän sen vielä karkeilla ja laitan kirjahyllyyn. Torilla oli myös paljon kiusauksia; muurinpohjalettuja, pehmistä, lohta, kasviksia, thaimaalaista ruokaa, makkaroita, grillikylkeä... Pahinta oli, että porukkani olisivat tarjonneet aterian. Istuin ja katsoin kuinka toiset söivät, minullahan ei ole nälkä. Osittan syömätttömyyden takia ostin suklaatkin. Etten turhaan herättäisi epäilyksiä.

Olin saada lievän kohtauksen eräällä kojulla, rouhittuja ja maustettuja pellavatuotteita, oivallisia esim. jogurttiin. Myyjä maistatti tuotteita, ja ojensi myös minua kohti yhtä sellaista valkoista, pientä kulhoa jossa oli hieman jogurttia: "otahan tästä", "ota nyt, ei ole kohteliasta kieltäytyä", "nämä ovat todella hyviä, maista vain". Selitin kaikkea etten voi, ei tee mieli, en syö rouhittua pellavaa... En lopulta ottanut sitä, ja kun lähdimme kojulta pois, äitini muisti vielä mainita törkeästä käytöksestä. Samaninen ihminen osoitti myös huumoripaitoja, joissa oli teksti: "pystyraita hoikentaa", ja kuva viivasta. Miten olisi meille tuollaiset ja naurua päälle. Otan liian herkästi itseeni.

Nyt kuitenkin kotona toteuttamassa omia rutiinejani, aukaisin jo zerotölkin, ja napsin seromexit. Illalla vielä kookoskaakaota, ja rentoilua sohvalla. Ehkä voisin käydä ulkonakin, jos vain jaksan, tänään on tullut liikuttua jo, ei mitään raskasta, mutta juuri nyt kaikki tuntuu liialta.

Fazerin suklaata muuten ostin, se paras merkki. Yksi levy sinistä, ja tonen levy cashewpähkinäsuklaata. Muita hyviä ovat rusina-pähkinä, pähkinä, joulusuklaa ja tummasuklaa. Karkkisuklaista taas en pidä lainkaan, jokin joka ei uppoa minulle? Fazerin exclusive-sarja on myös erinomainen, kuten monet konvehtinsakin.

Talvi ja joulusuklaat, tulkaa jo! Harmittaa että se on sesonkituote, vaikea uskoa ettei kysyntää olisi enemmänkin.

137h

Paasto aivan selvästi kannattaa, paino oli laskenut -200g eilisestä, mikä on aivan tyydyttävä tahti. Tänään pitää valita laksojen ja suolihuuhtelun väliltä, taidan kerran tehdä järkevästi ja valita suolihuuhtelun, laksoista tulee sairaaloisen huono olo. Liikuntaakin pitäisi harrastaa... Yhden pidemmän lenkin teen, pakko riittää, energiat eivät oikein riitä muuhun.

Heräsin tänään toivottaman myöhässä, juoksin laitokselle, ja psykologi alkoi tekemään testejä. Ja voi luoja! Ne testit, en ole koskaan suoriutunut yhtä heikosti, etenkin muistitehtävissä pää löi tyhjää, näin kuinka nainen katsoi minua epäluuloisesti kun en muistanut. Ja niin, mitä yhteistä on kärpäsellä ja heinällä? "Ne molemmat koostuvat soluista", voi vittu mikä Einstein. Eikä siinä vielä kaikki (lisäksi saatte, aiva-..), myöhästyin myös iltapäivästä omalta ohjaajaltani, siinä meni kahden tunnin yksilöaika, koska tämä neiti veteli sikeitä taukohuoneessa ja oli asettanut herätyskellon väärälle tunnille.. Itku kurkussahan sitten lähdin kotiin, kun ymmärsin kuina huolellisesti olin taas vetänyt asiat päin persettä.

Kotiin päästyä sihahti zerotölkki, ja illan mittaan juon kupin kookoskaakaota; 1dl ras.maitoa, 1dl kookoskermaa, tummaa kaakaojauhetta 1rkl, ja makeutusainetta 2rkl. Kaloreita noin 250, ja jos voisin kasvattasin määrää vielä kookosöljyllä, mutta en valitettavsti löytänyt sitä kaupasta. Tukussa ollut ongelmia. Kyseessä on aivan ihmeaine, moni sanoo että se jopa auttaa polttamaan rasvaa, hoitaa ihoa ja hiuksia sisäisesti käytettynä, ja parantaa ruuansulatusta, tottumattomilla voi mennä maha sekaisin. Suosittelen silti kaikille, jotka eivät kaloreita aivan hysteerisesti kaihda, vaan näkevät ruokavalion kokonaisuutena johon kuuluu muutakin kuin energia.

124h

Ei nälkä, mutta mielitekoja, ruokakuvien katsominen auttaa, huomattavasti enemmän kuin perinteiset thinspo-kuvat, niistä on vaikea saada mitään irti. Katson nälkäisenä mieluummin kuvia mielestäni hyvistä ruuista, mikä painottuu pelottavan usein kaikeksi epäterveelliseksi. Onko mikään ihme että kolestoroliarvoni ovat huonot? En ole viimeaikoina edes yrittänyt syödä terveellisesti, jotain helppoa, nopeaa, ja hyvää. Pidän aivan liikaa rasvasta yhdistettynä raffinoituihin hiilareihin, match made in heaven.
 En muista kauan siitä on kun olen syönyt hampurilaisannoksen... Ruoka jota en osta koskaan itse, mielestäni annokset ovat aivan liian pieniä ja kalliita, jotta olisivat vaivan arvoisia. Ranskalaiset pistelevät ikävästi kurkkua oksentaessa, vaikka kuinka yrittäisin pureksia ne. Tuollainen annos, mutta vielä sämpylä seesaminsiemenillä olisi pala taivasta nyt.

Toinen suolainen himoni ovat sipsit, niitä en yleensä sessioiden aikana syö, mutta jo viikon ajan olen suorastaan kuolannut ajatuksesta. Toivon monesti että olisin normaali, voisin katsoa elokuvan ystävän kanssa, ja syödä muutaman sipsin siinä samalla. Kuten muut tekevät. Viimeinen elokuvahetkeni ystävänkaltaisen kanssa oli ahdistava kokemus, odotin jatkuvasti koska elokuva loppuu, ja pääsen oksentamaan kaiken. Elokuva loppui, mutta kaverini ei ollutkaan lähdössä mihinkään. Aloin juomaan hysteerisesti vettä, kuvittelin kai jotenkin sillä säästäväni aikaa ja estäväni kaloreita imeytymystä. Lopulta puolentoistatunnin päästä pääsin deletoimaan ruokani. Aamupaino ei noussut seuraavana päivänä, en tiedä toimiiko mahani hitaasti, vai miksi ruoka ikäänkuin jämähtää mahalaukkuun? Ehkä olen tässä vuosien saatossa pilannut ruuansulatukseni...                                                      

123h

Tänään heikottaa, aika hauska tunne tytölle, joka syö yleensä moninkertaisesti yli tarpeensa, vielä kun heikotus on rehellistä ruuan puutetta.. Miten se tuntuukin samalla niin ihanalta, mutta todella ahdistavalta ja pelottavalta, koska en osaa kuvitella milloin syön seuraavan kerran, otsikon mukainen tunti paastoa takana, ja tavoite jossain tavoittamattomissa.

Mutta ei paasto tietenkään ole itse tarkoitus, tarkoitus on laihtua, ja paasto on vain pieni hengähdystauko ahmimisesta ja oksentamisesta, joka normaalisti täyttää arkeni. Kuten myös pääni, häpeän tunne omasta olemuksesta on jatkuvasti läsnä, enkä onnistu karistamaan sitä pienimmiksikään hetkiksi. Olen aina ollut sitä mieltä, että olisin aivan esimerkillinen katolilainen syyllisyden, häpeän, ja synnin tunteideni kanssa.

Blogissa kirjoitan elämästäni, joskus vain yksinkertaista raporttia, joskus jotain täysin asiaankuulumatonta, ja usein myös sitä mitä tunnen. Jos kirjoitan että tunnen jotain, poistuuko tämä tyhjyyden tunne?

Kirjoittaja on kolmannella vuosikymmenellä oleva nainen, joka ei saa elämästä kiinni, tai ole varma sairastaako vai harrastaako bulimiaa.

Mittani ovat nyt:

ranne - 14,5cm
reisi - 54cm
lantio - 90cm
vyötärö - 67cm
hauis - 26cm
takapuoli - 98cm
rinnanympärys - 96cm
rinnan alapuolelta - 70cm
kaula - 33cm

Paino: 56.9kg (Tänään 55.9, mutta kuvat ovat kilo sitten)
Pituus: 168cm

 Tavoitteena on 45kg viikolla 45. Toivon kuitenkin laihtuvani enemmänkin, haluaisin edes kerran nähdä 3 alkavan luvun ilmestyvän vaakaan. Haluisin edes kerran olla laiha. Bulimian takia painoni on ollut pahimmillaan 85kg, koska en oksentanut tarpeeksi perusteellisesti, ainoastaan pahimman ähkyn pois. Se oli iso virhe, nyt tiedän paremmin.

Minulla on myös liikunnallisia tavotteita, mutta hassua kyllä, ei mitään muun tulevaisuuteni suhteen.