Kävelin tänään pitkän matkan, olen siitä aika ylpeä. En ole harrastanut liikuntaa taas aikoihin, voisin ottaa tavoitteeksi käydä joskus ulkona, muutenkin kuin hakemassa ruokaa.
Tietenkin pilasin kaiken myöhemmin, ja söin pienen munakkaan ja kaksi keksiä, jotka tunnollisesti oksensin heti ruokailun päätyttyä. Nälkä alkaa taas olla katoavaa, päätin että huomenna paastoan, kuten myös perjantaina. Tänään otan vielä toilaxit. Sellaista minun tylsään elämääni. Haluaisin kirjoittaa, tai toivoisin että osaisin kirjoittaa, tästä ahdistuksesta. Masennuksesta ja väsymyksestä.
Nyt on kesä, vihaan kesää. Ainoa hyvä puoli kesässä on, että kaikki mielenterveysongelmani eskaloituvat, ja laihdun. Rakastan syksyä, syksyisin olen ollut aina hoikimmillani, ja on ihanaa pukea paksuja neuleita päälle, käyttää pipoa ja lapasia, aah. Hengittää ja nähdä oma elämä.
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
tiistai 12. kesäkuuta 2012
Time, It's eating me alive
Katsoin eilen yhden maailman kuvottavimmista dokkareista, maailman lihavin teini.
Miksi kaikista muista syömishäiriöistä kärsviviä voidaan laittaa hoitoon, mutta ei lihavia ylensyöjiä? Samanlainen häiriöhän se on tuokin. Tämä maailma on sairas paikka. Naapurissa asui mies joka kulki jollain moottoroidulla ruollatuolilla...
Nyt on ongelma, pitäisi grillata, ja varmaankin myös syödä. Mietin karkaisinko heti syönnin jälkeen suihkuun ja oksentaisin siellä. Jos kieltäydyn ruuasta, niin tulee taas sanomista. Aamupainokin oli 300g enemmän kuin eilen, mikä ei toisaalta hämmästytä, olin laksojen jälkeen niin kuiva. Yritän saada painon perjantaiksi 64, mikä on silti aivan liikaa- vituttaa taas tämä paino ja oma laiskuus. Maanantaina eristäydyn pariksi viikoksi kotiini paastoamaan, en näe ketään, tai käy missään. Katsotaan kuka laihtuu... Voin sitten kaivautua ulos asunnostani ainakin viisi kiloa hoikempana ja toivottavasti tyytyväisempänä elämääni.

maanantai 11. kesäkuuta 2012
All around me are familiar faces Worn out places, worn out faces
Olin päivän syömättä. Not happening.
Söin annoksen juustopastaa, tein myös maksalaatikkoa, hommasin jäätelöä ja piirakkaa, mutta heitin roskiin. Ei pystynyt syömään. Kaksi tavoitemekkoa menee päälle, mutta varmaan näyttävät hyviltä vasta viiden kilon päästä, kymmenen jälkeen ovat jo liian isoja. Ihan mukavaa huomata että vatsa on alkanut sulaan pois.
Nyt sitten pitää sinnitellä hereillä huonon tv-viihteen takia. Toisin sanoen ohjelman joka kertoo maailman lihavimmasta teinistä. Mikäs tässä hämärässä... Huomista odotellen ja sairaanhoitajaa. Hienoa että ne käyvät kotona, ei tarvitse itse liikahtaa mihinkään. Jottei vahingossakaan tulisi liikuttua.
Selvä, nyt lopetan tämän perusnegatiivisen vuodatuksen ja alan katsomaan televisiota.

I felt the cold rain of the coming storm
Eilen tuli ahdettua niin paljon ruokaa että pelottaa... Kaksi lautasellista spagettia, kaksi lautasellista mannapuuroa, kaksi lautasta kermaperunoita, paljon voileipäkakkua, 2 palaa daimkakkua, pala kääretorttua, keksi, sipsejä ja turkinpippureita.
Arvatkaa kuka vietti loppuillan pää pöntössä. Illalla otin toilaxeja 30kpl, ja heräsin yöllä järjettömän huonoon oloon. Lisää oksentamista... Paitsi että maha oli tyhjä ja ylös tuli vain sappinesteitä, jotka jotenkin joutuivat nenääkin ja...- hyi. Toki myös maha tyhjeni kaikesta. Aamulla painoa olikin sitten 64.5kg, millä lähden myös höyhenen Suurimpaan Pudottajaan. Ensimmäinen punnitus jossa karsiutuu porukkaa pois, on maanantaina, ja juuri silloin palaan lomalta. On siis täysin mahdollista että tipun heti. Toisaalta taas ehkä tuo kisa motivoi mua paremmin olemaan syömättä.
Muistakaahan muuten että tänään tulee Biggest Loser myös telkkarista. Olen aivan koukussa kaikkiin tv-ohjelmiin joissa käsitellään laihduttamista... Dietit vaihtoon on myös lemppari, puhumattakaan 4D-dokumenteista joissa käsitellään superlihavia.
Muutama ihminen varmaan älähtää tästä seuraavasta..., mutta. En pidä lihavista ihmisistä, ehkä koska olen itsekkin ollut. Mulla on muutama ylipainoinen tuttu, ja sukulainen, joista en tietenkään ajattele pahaa. Mutta jos näen lihavan ihmisen kaupungilla esim. niin ensimmäinen ajatus on, miksei tuo läski tee mitään itsellensä. Siis laihduta. Vaikka mistä minä tietäisin jos laihduttaisikin...
Luulen että lähiaikoina napsahtaa. Mulla päässä. Nyt jo on todella kireä, en pysty nukkumaan, syömään, lähtemään kodista, tekemään mitään. Olen aika hyvin lamaantunut. Huomenna on taas lääkäriaika, enkä tiedä mitä sanon jos ehdotetaan osastolle menoa. Ainoa syy miksi en lähtisi, on se että pystyn laihduttamaan helpommin kotona. Ei se osastollakaan vaikeaa olisi, ja siellä ainakaan en pystyisi ahmimaan. Oksentaminen osastolla on naurettavan helppoa. Suihkuun vain.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
I wander out where you can´t see
Minä laktovegenä? Todella... Join eilen kolme siideriä, ja söin kaksi siivua meetvurstia. Siinä olikin sitten kaikki ruoka. Paino oli aamulla 65.3kg, eli vaivaiset -200g!Siskolla on synttärit tänään, olen jo syönyte kaksi lautasellista jauhelihaspagettimössöä, kermaperunoita, ja mannapuuroa. Oksensin kyllä nuo kaikki. Veikkaan että jos menen tuonne juhliin, syön voileipäkakkua ja sipsejä, liikaa. Perjantaina on loman alku, ja en ole saanut pudotettua painoa oikeastaan lainkaan. Oksennan kai huonosti, koska niitä kaloreita jää silti lihottamaan mua. Ehkä voisin nyt paastota ainakin sinne perjantaihin, huomisesta alkaen. Siellä joudun kuitenkin sumplimaan hotelliaamiasen kanssa. Toivottavasti löydän riittävän syrjäisen vessan. Tai ehkä voisin aamupalan jälkeen käydä aina suihkussa ja oksentaa siellä?
lauantai 9. kesäkuuta 2012
Love is stronger than pride
65.5kg Olen lihava, vaikka normaalipainoinen. Ahdistaa, ahdistaa niin perkeleesti. En halua olla yksin, en osaa olla kenenkään seurassa. Muut elävät, minä siedän. Elämä on tyhjää syömishäiriön kanssa. Nyt ymmärrän paremmin miksi Jasper jätti, kuka haluaisi elää vain kuoren kanssa. Silti sattuu edelleen, kun mietin niitä yhteisiä suunnitelmia tulevaisuudelle.
Päätin nyt aloittaa ensin laktovegaanina, eli maitotuotteita kasvisten lisäksi. Maidon jätin siksi että tarvitsen tuota maitokahvia. Soijamaitoa ostan heti kun tulee tili, siihen asti pitää pärjätä maitojauheella.
Taas yksi täysin turha teksti.

perjantai 8. kesäkuuta 2012
So lay me down
Paasto loppui. Ja alkaa kai taas huomenna. En tiedä, en tiedä mistään mitään. Oksensin verta, mustaa hyytelöä, jota tuli aika paljon. Pitäisi kai olla huolestunut, mutta ei jaksa.
Kaikki alkoi siitä kun menin käymään vanhemmillani, ja siellä tarjottiin ruokaa, lohta ja perunoita. En kuitenkaan syönyt, vaan istuin kiltisti kahvikupin kanssa. Pääsin vielä kotiinkin jotenkuten. Sitten napsahti, keräsin viimeiset eurot kasaan ja hain kaupasta 8€ edestä syötävää, kaksi pakastepizzaa. Ne tuhosin salkkareita katsoessa, ja kun simpsonit alkoivat mulla olikin jo ämpäri sylissä jotta voin oksentaa samalla kun katson telkkaria. Vittu että olen säälittävä.
Veikkaan että sain kaiken ulos, mutta otin varmuuden vuoksi vielä yliannostuksen laksoja. Huomenna tarkistan vahingot puntarilla. Hitto, alan punnitsemaan itseni joka päivä aamuin illoin, jotta muistan miksi ei pidä syödä. Ja jääkaapin oveen painokäyrä. Kaapit pitäisi kans muistaa tyhjentää kaikesta, nyt olen jemmannut sinne mm.mysliä, linssejä, riisiä, pastaa, kaakaota ja jotain muuta. Kotona on turvallisempaa kun ei ole mitään syötävää missään.
Leikittelen tässä ajatuksella että alkaisin vegaaniksi. Eläinten kohtelu kiinnostaa, mutta myös kasvisruoan keveys houkuttaa. Ja siinä olisi hyvä syy olla syömättä mitään missään, kun ei varmaan löytyisi ruokaa. Lähes kaikissa valmis- ja pikaruuoissakin on yleensä jotain eläinperäistä. Ja vaikka kasvisruokia on hyviäkin, niin pääsäntöisesti en tykkää. Ahmin enemmänkin lihaa, maitotuotteita, juustoja yms. Mutta jotain papupataa en varmasti söisi liikaa.
Mun ei enää kannattaisi paastota, vaan yrittää syödä mahdollisimman vähän ja oksentaa sitten.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)