Tyroksiini alkaa vaikuttamaan, hikoilen älyttömästi ja sydän lyö välissä erikoisia sarjoja, taidan vähän vähentää annosta.
Mitäpä muuta. No, olen hautautunut kotiini, ja odotan ilolla sairauspäivärahaa, meinasin törsätä itseeni, ostan ainakin uudet korkokengät, juhlamekon, meikkejä ja kynsilakkaa. Koruja ja jotain hiuskoristeitakin tekisi mieli... Olen mielestäni muodikas ja naisellinen pikeutuja, osaan käyttää asusteita, pidän myös paljon hameita ja korkokengät kuuluvat aina jalkaan. Eivät toki lenkkeillessä, mutta kaunpungilla kiertelyynkään en keksi parempia ja näyttävämpiä.
Muuten voisin kertoa ulkonäöstäni olevani venäläissyntyinen sinisilmäinen brunetti pitkillä hiuksilla. Ja sitten mikä ei enää liity tähän kappaleeseen. Alan pitämään jotain noita haasteita joita muidenkin blogeissa on, tällä hetkellä Ke$han vaikuttaa kiinnostavimmilta. Huomenna siitä lisää.
lauantai 25. helmikuuta 2012
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
El Tiempo
Mitähän näihin päiviin on mahtunut? Ainakin kävin kiinalaisen buffetissa syömässä ja oksentamassa. Olikohan jopa ensimmäinen kerta ravintolassa. Ruoka oli kyllä sairaan hyvää...
Painoa on kertynyt järkyttävät 62.2kg. Että näin.... Nyt alkoi taas yksi paasto, aamupäivä on mennyt oksentaessa. Keitän itselleni juuri mustaa kahvia, ja otan illalla jotain laksoja, suosikit ovat toilax, laxoberon ja magnesium. Ajattelin myös alkaa syömään thyroxiinia yliannostuksia. Se buustaa vähän tuota surkeaa aineenvaihduntaa.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Down the road
Ahdistaa... Elämäni on aivan perseestä, ja toivon olevani kuollut. En voi edes tähän kertoa mikä kaikki painoni lisäksi on mennyt aivan pieleen. Kaikki. Voiko sitä sen selvemmin sanoa, ainoat kaverit, perhe, ja muut, ovat jättäneet oman onnen nojaan. Ja millainen se onni on. Ei mitään, en ole mitään, elämäni on tyhjää, ja tulevaisuus täysin tyhjä. Olen täällä vain koska en jaksa tehdä asialle mitään, mutta olen varma että kunhan joku päivä tunnen oloni tarpeeksi selkeäksi, tapan itseni. Tai pääsen hengestäni kuten sen mielessäni miellän. Vielä en tiedä kuinka. Varmaan viiltämällä ranteet, tai sitten yliannostus lääkkeitä. Juuri nyt tuli tarve viiltää. Kyllä, keksin sen vasta 20+ vuotiaana, teininä olin normaali.
Sellaista. tiedätte miksi minusta ei kuulu mitään jos ei kuulu.
Sellaista. tiedätte miksi minusta ei kuulu mitään jos ei kuulu.
keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Weight date
Paino pudonnut 2.6kg. Ei tuo huonosti ole, mutta enemmänkin voisi lähteä... Osastolla on tylsää, en keksi mitään tekemistä Jaksa tätäkään päivitellä.
perjantai 27. tammikuuta 2012
32h ja osastotunnelmia
Vittu. Kaksi lääkäriä päätti juuri että olen tahdosta riippumattomassa hoidossa, näin aluksi kaksi viikkoa, papereihin kirjoitettiin että potilas vastustaa. No varmaankin, itkettää, raivostuttaa, ja vituttaa. Ei ainakaan tee mieli syödä, söin viimeksi keskiviikkona joskus iltakuuden aikoihin, ja siihen se saa jäädäkkin. En ole hoitomyönteinen, ei voisi vähempää kiinnostaa.
Ainakin yksi blogikirjoittelija jota seurasin, on palannut, tarkoitan tietenkin Annikaa. Mukava että olet takaisin. Ehkä sitä nyt ottaisi itseään niskasta kiinni, kirjoittaisi blogia, ja paastoaisi. Mitä muutakaan sitä enää tekee.
Täällä osastolla on aivan seinähullua porukkaa, ja olen ainoa jolla on syömisen kanssa ongelmia, mitä mahtavaa vertaistukea. Ruoka olisi kolme-neljä kertaa päivässä, ja joka aterian jälkeen lasketaan veitset ja haarukat jotta ovat kaikki tallella, eivätkä potilaat niitä varasta. Just fucking great. Ja tästä kaikesta paskasta syytän Jasperia, joka päätti huolestuneena soittaa osastolle ja kertoa hieman totuuksia minusta ja elämäntyylistäni. En pääse nyt käymään edes ulkona, tai kanttiinissa. Ylipäänsä missään.

maanantai 9. tammikuuta 2012
10h
Niin.. Eilinen alkoi hyvin, sitten Jasper lähti, söin kaksi uunileipää, lautasen makaronia ja keksin. Suoraan oksentamaan sappinesteisiin asti. Illalla tietenkin mies tulee takaisin alkoholin kanssa, sitä sitten, pienessä pöhnässä tein pizzaa. Söin kahdesta palasta päälliset, illalla baariin, kebab salaatilla. Onneksi oli edes pienenpuoleinen...
Enkä tietenkään oksentanut noita viimeisiä, otin vain toilaxit ennen nukkumaan menoa ja tämän päivän ravannut vessassa. Kohta pitäisi lähteä ulos syömään, enkä oikein tiedä miten luikertelisin ulos tilanteesta. Sentään lääkkeet muistin ottaa tänäänkin, fluoksetiini vie noin viikossa ruokahalun kokonaan, sen jälkeen on hieman helpompaa, Olen aina laihtunut vähintään sinne 55kg kun olen noita nappeja vedellyt.
Kai se pitää laittaa itsensä ihmiseksi ja oksentaa ravintolan vessassa, onko tässä mitään muutakaan vaihtoehtoa.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012
15h
Tänään se alkoi! Thyroksiini ja fluoksetiini myös käyttöön. Tavoite: elä nestemäisellä "ruualla", jos jotain syön, oksennan. Niin helppoa. Ja niin vaikeaa.
Aloituspaino oli järkyttävät 60.4kg. Hävettää ja kuvottaa, mutta ehkä ensimmäiset kilot tippuisivat helposti. Voin rehellisesti myöntää etten ole nyt laihduttanut, syönyt ja oksennellut vain viimeiset pari viikkoa. Tästä kai sen pitäisi olla helpompaa, on muutama juttu jotka pitää karsia heti alkuunsa, esim. tuoremehujen juonti, Jasperin myötä olen alkanut vetää niitäkin, liian yksinkertaista kun jääkaappi pursuaa erilaisia makeita, hedelmäisiä mehuja, mmh...
Tänään olen syönyt: 0,1mg thyroksiinia, 60mg fluoksetiinia, 1xkuppikeitto, 3dl sokeritonta limsaa. Eli hyvin menee, sallin noita kuppikeittoja vielä useamman tälle päivää.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)