Puoli kiloa taisteltu pois päivässä, eilen feilailin aika huolella kera alkoholin, mutta lopulta ainoa mitä söin, oli riisitön kaalilaatikko, joten ehkä tuo ei vielä tapa mua. Henkinen pettymys ainoastaan on kova.

Voisinpa tähän avautua, että parisuhteessa laihduttaminen on aika syvältä. Toinen syö jatkuvasti, ja itsellä pitäisi vain kieltäytyä kaikesta, ja vielä illalla vastata kysymyksiin, mitä olen syönyt.., asiaa ei helpota toisen tieto omista ruokavammailuista. Hyvä puoli tietenkin on, että liikuntaa tulee harrastettua enemmän, kun sitä haluaa esittää niin reipasta ja kykenevää..

Päivän suunnitelma: Älä syö. Ja se lenkkikin olisi ihan kiva juttu, ja jotain muuta.

Nyt, saa nauraa.. Painoni oli muikeat 60.3kg. Aika mahtavaa...

Tänään alkoi viikon paasto, hyvin menee. En jaksa kirjoittaa muuta, mutta toivon että saisin ensikuun aikana kymmenen pois, mahdoton tavoite, mutta ainahan sitä voi yrittää.

A day late, a dollar short

Vihdoin, pääsin pois osastolta, ja lihoin aivan helvetisti, onnea. Mutta tästä se taas lähtee, alaspäin, ja toivottavasti elämä muuten parempaan suuntaan. Jännittää nähdä kuinka käy.

En ole oikein varma mitä kirjottaisin, elämäni on mennyt huomattavasti parempaan suuntaan sitten viime kirjoittaman, löysin rakkauden, jos sen voi näin kornisti kirjoittaa, ja kaikki on sen myötä jotenkin helpompaa, tai ainakin helpommin kestettävää. Näitä rasvoja kyllä ei voi kestää... Varmaan siinä syy miksi oksentelu ei ole ottanut loppuakseen.

Tänään olen syönyt ruokalusikallisen juustoa, jauhelihaa ja yhden kupin kaakaota. Vaikea sanoa mitä tulen tekemään ruokailujeni kansssa, paastoaminen on nyt vaikeampaa kun en asu yksin, mutta viikon tai kahden vetäminen ei pitäisi olla ongelma.  Kuitenkaan... Pidemmän kaavan suunnitelma taas on aivan hukassa. Mahdollisimman vähän ja oksentaen?

Katsotaan, huomenna kuitenkin puntarille, ja nähdään missä mennään.

Breathe

Apua, en ole päivittänyt pitkään aikaan. Huonosti menee, olen edelleen kiinni laitoksessa, ja paino on päässyt nousemaan, 55kg, ja varmaan pian enemmänkin. Kaikki kontrolli on kadonnut, ja vaikka en sano parantuneeni syömishäiriöstä, on esiin noussut pahempiakin mielenterveyshäiriöitä, jotka ainakin itselläni vaikeuttavat elämää, enemmän kuin oksentaminen ja paastoaminen ikinä. Syöminen ja bulimia eivät siis ole nyt se akuutti ongelma.

Olen saanut järjestettyä elämääni arkeen palatessa hieman helpommaksi, luulen että joulun jälkeen tilanteeni näyttää jo huomattavasti paremmalta. Muuta en oikein osaa sanoa, kaipaan aivan mielettömästi ihmisiä Höyhenestä, etenkin Momentia, mutta kun en pääse koneelle, en pääse, ja puhelinkin on ajottain tavoittamattomissa.

Listen to the lies

Olen osastolla. Olen sairas. Enkä tule toistaiseksi jatkamaan tätä blogia, mutta en myöskään poista sitä. Ehkä jatkan kun olen saanut asioita hieman parempaan suuntaan.

I stand still out in the rain

Haluaisin kerrankin aloittaa tämän, kertoakseni kuinka täydellinen päivä minulla oli, ja kuinka innoissani odotan huomista. Mutta taas, yksi surkea päivä, ja aamu jota en toivo tulevan.

Nukuin muutaman tunnin ja heräsin taas hahmojen läsnäoloon, kuulin ääniä. Nyt sitä miettiessäni, olen oikeasti hullu. Rajatilahäiriöinen skitsofreenikko. Aijai että tekee pahaa ajatella, saati kirjoittaa tuo. Lääkitystä lisättiin, ja vaihdeltiin. Nyt menee neljä eri ainetta, joista jokaisella on mukavat sivuoireet. Kädet tärisevät, vatsa ei toimi, eikä tämän kylän apteekki edes myy toilaxia. Vittu. Hoitaja pakotti syömään muutaman palan paprikaa, ja kaksi viiliä. Suihkussa meni varmaan puoli tuntia kun oksensin niitä, ja lupasin lopettaa oksentamisen osastolla. Näin juuri. Hienosti etenen tavotteissa. Huomenna pakko kysyä paino, se on kaksi viikkoa osastoa, ja mietin olenko lihonut vähän vai paljon.

Kävin edes lenkillä, kaatosateessa. Olisinpa herätessä niin sairas ettei tarvitsisi syödä mitään... Ahdistaa. Ihastelemani tyttökin täällä jo kysyi enkö syö ikinä mitään.

Nowhere outside the world of light

Aamu, kerrankin postaan aamusta, olen ollut hereillä neljästä asti, näin niin sekopäisiä valveunia, nukuin lopun yötä, tai torkahtelin, osaston käytävällä. Käytävällä koska olin sairaana pelosta huoneesani, vaati jo suuren määrän rohkeutta että pääsin sängyltä ylös, ja sain vakuutettua itselleni ettei sängyn alla ole mitään, joka voisi tarrata jalkaani.

Tänään sain skipattua aamiaisen ja lounaan, iltapäivällä voisin käydä istumassa ruokapöydässä, ja sinne lenkille. Olenko vain hieman laiska kun en eilen mennyt, en edes oikeastaan tiedä miksen. Tänään ajattelin meikata, laittaa hiukset, ja mennä iltapäivästä pitkälle lenkille, ja illalla saunaan. Kaikki tämä kahvin ja teen voimalla. En voi sille mitään, että olen hämmästynyt siitä kuinka vähän hoitohenkilökunta välittää ruokailuistani. Paikka ei ole syömishäiriönhoitoihin erikoistunut, enkä täällä varsinaisesti siksi ole. Oletan että tämä johtuu siitä etten näytä alipainoiselta, tai aliravitulta muutenkaan.

Perjantaina muuten piti nähdä Mikael, jonka oli tarkoitus heittää minut takaisin osastolle, jätkä teki kuitenkin oharit, eikä edes vaivautunut ilmoittamaan asiasta. Totta kai sairas mieleni päätti, ettei Mikael enää halua seksiä kanssani= ei auta missään, tai jaksa kiinnittää huomiota. Sattui, olihan tuo hyvä ja luotettava pano, sekä tietenkin erittäin kätevä kaikessa missä nyt satuin tarvitsemaan apua.

Unohdin tehdä ruokapäiväkirjaa, eli:

To:
-kerroshampurilainen
-mega-ateria
-ceasarsalaatti
-8 pullaa
-1l kaakaota
-2l siideriä (light)

Pe:
-400g suklaata
-2 ravintolapizzaa
-2 siivua juustoa
-jogurttipurkki
-2dl kiisseliä

La:
-2 kuppia maitokahvia

Viikonloppu, tai viikon jälkimmäinen puolisko, karkasi käsistä kotonaan kun pääsin käymään kotona. Ei hyvä, oksentaminen tuntui aika ahdistavalta, varsinkin tuollaisten määrien takia. Onneksi paino ei noussut.. Ja kuvitella, joskus haaveilin tästä, että voisin syödä mitä vain lihomatta. Nyt vasta huomaan kuinka naurettava ja naivi toive se todella oli.