A day late, a dollar short

Vihdoin, pääsin pois osastolta, ja lihoin aivan helvetisti, onnea. Mutta tästä se taas lähtee, alaspäin, ja toivottavasti elämä muuten parempaan suuntaan. Jännittää nähdä kuinka käy.

En ole oikein varma mitä kirjottaisin, elämäni on mennyt huomattavasti parempaan suuntaan sitten viime kirjoittaman, löysin rakkauden, jos sen voi näin kornisti kirjoittaa, ja kaikki on sen myötä jotenkin helpompaa, tai ainakin helpommin kestettävää. Näitä rasvoja kyllä ei voi kestää... Varmaan siinä syy miksi oksentelu ei ole ottanut loppuakseen.

Tänään olen syönyt ruokalusikallisen juustoa, jauhelihaa ja yhden kupin kaakaota. Vaikea sanoa mitä tulen tekemään ruokailujeni kansssa, paastoaminen on nyt vaikeampaa kun en asu yksin, mutta viikon tai kahden vetäminen ei pitäisi olla ongelma.  Kuitenkaan... Pidemmän kaavan suunnitelma taas on aivan hukassa. Mahdollisimman vähän ja oksentaen?

Katsotaan, huomenna kuitenkin puntarille, ja nähdään missä mennään.

Breathe

Apua, en ole päivittänyt pitkään aikaan. Huonosti menee, olen edelleen kiinni laitoksessa, ja paino on päässyt nousemaan, 55kg, ja varmaan pian enemmänkin. Kaikki kontrolli on kadonnut, ja vaikka en sano parantuneeni syömishäiriöstä, on esiin noussut pahempiakin mielenterveyshäiriöitä, jotka ainakin itselläni vaikeuttavat elämää, enemmän kuin oksentaminen ja paastoaminen ikinä. Syöminen ja bulimia eivät siis ole nyt se akuutti ongelma.

Olen saanut järjestettyä elämääni arkeen palatessa hieman helpommaksi, luulen että joulun jälkeen tilanteeni näyttää jo huomattavasti paremmalta. Muuta en oikein osaa sanoa, kaipaan aivan mielettömästi ihmisiä Höyhenestä, etenkin Momentia, mutta kun en pääse koneelle, en pääse, ja puhelinkin on ajottain tavoittamattomissa.

Listen to the lies

Olen osastolla. Olen sairas. Enkä tule toistaiseksi jatkamaan tätä blogia, mutta en myöskään poista sitä. Ehkä jatkan kun olen saanut asioita hieman parempaan suuntaan.

I stand still out in the rain

Haluaisin kerrankin aloittaa tämän, kertoakseni kuinka täydellinen päivä minulla oli, ja kuinka innoissani odotan huomista. Mutta taas, yksi surkea päivä, ja aamu jota en toivo tulevan.

Nukuin muutaman tunnin ja heräsin taas hahmojen läsnäoloon, kuulin ääniä. Nyt sitä miettiessäni, olen oikeasti hullu. Rajatilahäiriöinen skitsofreenikko. Aijai että tekee pahaa ajatella, saati kirjoittaa tuo. Lääkitystä lisättiin, ja vaihdeltiin. Nyt menee neljä eri ainetta, joista jokaisella on mukavat sivuoireet. Kädet tärisevät, vatsa ei toimi, eikä tämän kylän apteekki edes myy toilaxia. Vittu. Hoitaja pakotti syömään muutaman palan paprikaa, ja kaksi viiliä. Suihkussa meni varmaan puoli tuntia kun oksensin niitä, ja lupasin lopettaa oksentamisen osastolla. Näin juuri. Hienosti etenen tavotteissa. Huomenna pakko kysyä paino, se on kaksi viikkoa osastoa, ja mietin olenko lihonut vähän vai paljon.

Kävin edes lenkillä, kaatosateessa. Olisinpa herätessä niin sairas ettei tarvitsisi syödä mitään... Ahdistaa. Ihastelemani tyttökin täällä jo kysyi enkö syö ikinä mitään.

Nowhere outside the world of light

Aamu, kerrankin postaan aamusta, olen ollut hereillä neljästä asti, näin niin sekopäisiä valveunia, nukuin lopun yötä, tai torkahtelin, osaston käytävällä. Käytävällä koska olin sairaana pelosta huoneesani, vaati jo suuren määrän rohkeutta että pääsin sängyltä ylös, ja sain vakuutettua itselleni ettei sängyn alla ole mitään, joka voisi tarrata jalkaani.

Tänään sain skipattua aamiaisen ja lounaan, iltapäivällä voisin käydä istumassa ruokapöydässä, ja sinne lenkille. Olenko vain hieman laiska kun en eilen mennyt, en edes oikeastaan tiedä miksen. Tänään ajattelin meikata, laittaa hiukset, ja mennä iltapäivästä pitkälle lenkille, ja illalla saunaan. Kaikki tämä kahvin ja teen voimalla. En voi sille mitään, että olen hämmästynyt siitä kuinka vähän hoitohenkilökunta välittää ruokailuistani. Paikka ei ole syömishäiriönhoitoihin erikoistunut, enkä täällä varsinaisesti siksi ole. Oletan että tämä johtuu siitä etten näytä alipainoiselta, tai aliravitulta muutenkaan.

Perjantaina muuten piti nähdä Mikael, jonka oli tarkoitus heittää minut takaisin osastolle, jätkä teki kuitenkin oharit, eikä edes vaivautunut ilmoittamaan asiasta. Totta kai sairas mieleni päätti, ettei Mikael enää halua seksiä kanssani= ei auta missään, tai jaksa kiinnittää huomiota. Sattui, olihan tuo hyvä ja luotettava pano, sekä tietenkin erittäin kätevä kaikessa missä nyt satuin tarvitsemaan apua.

Unohdin tehdä ruokapäiväkirjaa, eli:

To:
-kerroshampurilainen
-mega-ateria
-ceasarsalaatti
-8 pullaa
-1l kaakaota
-2l siideriä (light)

Pe:
-400g suklaata
-2 ravintolapizzaa
-2 siivua juustoa
-jogurttipurkki
-2dl kiisseliä

La:
-2 kuppia maitokahvia

Viikonloppu, tai viikon jälkimmäinen puolisko, karkasi käsistä kotonaan kun pääsin käymään kotona. Ei hyvä, oksentaminen tuntui aika ahdistavalta, varsinkin tuollaisten määrien takia. Onneksi paino ei noussut.. Ja kuvitella, joskus haaveilin tästä, että voisin syödä mitä vain lihomatta. Nyt vasta huomaan kuinka naurettava ja naivi toive se todella oli.

Dont hold your breath 'while youre still alive, only thing that last's forever is dead

Näin unen, jossa tiesin näkeväni unta, vaikka ajattelinkin, että olen oikeasti vain siirtynyt sinne uneen, ja kaikki on todellista. Mutta niin kai se onkin? Eivätkö ajatuksemme ole todellisia? Olen kävellyt kuin unessa tänään, taas nähnyt ja kuullut asioita, ja miettinyt... En jotenkin jaksa tätä elämää, vaikka ei ole toistakaan valittavana. Olisko oikeasti parempi, olla vain, mustassa, ajattomasssa pimeydessä, koskaan kuulematta tai näkemättä enää mitään. "Dont hold your breath 'while youre still alive, only thing that last's forever is dead". Niin. Pakko yrittää.

Nukuin tänään myöhään, ja kävin skippaamassa kaksi ruokailua, tuijottamassa valmiiksi annosteltua ruokaa, ja tökkimässä sitä. Tökkiminen on sana joka kuvaa hyvin, ei tehnyt lainkaan mieli, ruokahalu on kadonnut jonnekkin. Muuten olen juonut kaksi kupillista kahvia. Vielä lisää kahvia ja ehkä teetä. Ja jos sinne lenkille, onko mikään ihmekkään että lihon kun en liiku. Olen todellisuudessa aivan hillittömän laiska, mielestäni siinä ei ole mitään vikaa että makaan päivän sohvalla. Tai sängyssä, ajatukset seuranani. Kyllä, näin mielenkiintoista elämäni on.

Kämpiltä lähtiessä paino oli 49.8kg, ja keskiviikkona on vaaka seuraavan kerran, toivon että se näyttäisi saman, tai jopa vähemmän.. Inhoan omaa turvonnutta olemustani, vaikka järki sanoo ettei se voi olla niin turvonnut. Hauskasti näen luuni entistä selkeämmin, mutta lonkkaluiden ja kylkiluiden välissä on vain kasa löysää.. En näe sellaista litteää vatsaa kuin pitäisi, enkä tiedä yhtään paljonko tuosta on normaali määrä ihoa.

Our time between the worlds

Tein eilen havainnon. Nyt on syksy, minkä lisäksi pihlajissa ei ole marjoja. Ihmeellistä, minne tämä aika oikein valuu.

Kävin tänään ravitsemusterapeutilla, ja tulin siksi eilen kotiin. Söin mega-aterian, kerroshampurilaisen, ceasar-salaatin, ja kahdeksan pullaa. Oksensin, vaaka tervehti 49,8kg tänä aamuna. Join eilen... Aivan liikaa, nyt on helvetillinen darra, ja taidan tilata pizzan ja oksentaa sen. Ennen kuin lähden takaisin. Mikael vie, otin sittenkin yhteyttä, vaikka edellisen kerran jälkeen ajattelin heivata koko ihmisen, aihe mielisairaala ohitettiin kokonaan, ja matkan ajan kuuntelin vain enemmän ja vähemmän suoria ehdotuksia. Ja lopulta autosta noustessa: "olet kyllä laihtunut todella paljon". Mieliala nousi hetkessä, tosin tänään samaisen ihmisen heittäessä minut takaisin, saan sitten kuulla oliko laihtuminen hyvä vai huono asia.

Ravitsemusterapeutilta en saanut viisasten kiveä, ja ohjeet menivät muutenkin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, en vain ollut kiinnostunut. Kyllä minä tiedän kuinka pitäisi syödä, mutta aivan varmasti en tule koskaan kykenemään viiteen ateriaan päivässä. Oikeastaan ajattelin että tänään alkaa paasto, pakko saada tuota painoa alemmas, päiväohjelmaani lisään myös yhden pitkän lenkin, kyllä lähtee. Ja kyllä, feilasin sen aiemman paaston eilen, mutta meni siinä taas kaksi vuorokautta ruokaa vältellen.