Näin unen, jossa tiesin näkeväni unta, vaikka ajattelinkin, että olen oikeasti vain siirtynyt sinne uneen, ja kaikki on todellista. Mutta niin kai se onkin? Eivätkö ajatuksemme ole todellisia? Olen kävellyt kuin unessa tänään, taas nähnyt ja kuullut asioita, ja miettinyt... En jotenkin jaksa tätä elämää, vaikka ei ole toistakaan valittavana. Olisko oikeasti parempi, olla vain, mustassa, ajattomasssa pimeydessä, koskaan kuulematta tai näkemättä enää mitään. "Dont hold your breath 'while youre still alive, only thing that last's forever is dead". Niin. Pakko yrittää.
Nukuin tänään myöhään, ja kävin skippaamassa kaksi ruokailua, tuijottamassa valmiiksi annosteltua ruokaa, ja tökkimässä sitä. Tökkiminen on sana joka kuvaa hyvin, ei tehnyt lainkaan mieli, ruokahalu on kadonnut jonnekkin. Muuten olen juonut kaksi kupillista kahvia. Vielä lisää kahvia ja ehkä teetä. Ja jos sinne lenkille, onko mikään ihmekkään että lihon kun en liiku. Olen todellisuudessa aivan hillittömän laiska, mielestäni siinä ei ole mitään vikaa että makaan päivän sohvalla. Tai sängyssä, ajatukset seuranani. Kyllä, näin mielenkiintoista elämäni on.
Kämpiltä lähtiessä paino oli 49.8kg, ja keskiviikkona on vaaka seuraavan kerran, toivon että se näyttäisi saman, tai jopa vähemmän.. Inhoan omaa turvonnutta olemustani, vaikka järki sanoo ettei se voi olla niin turvonnut. Hauskasti näen luuni entistä selkeämmin, mutta lonkkaluiden ja kylkiluiden välissä on vain kasa löysää.. En näe sellaista litteää vatsaa kuin pitäisi, enkä tiedä yhtään paljonko tuosta on normaali määrä ihoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti