Tein eilen havainnon. Nyt on syksy, minkä lisäksi pihlajissa ei ole marjoja. Ihmeellistä, minne tämä aika oikein valuu.
Kävin tänään ravitsemusterapeutilla, ja tulin siksi eilen kotiin. Söin mega-aterian, kerroshampurilaisen, ceasar-salaatin, ja kahdeksan pullaa. Oksensin, vaaka tervehti 49,8kg tänä aamuna. Join eilen... Aivan liikaa, nyt on helvetillinen darra, ja taidan tilata pizzan ja oksentaa sen. Ennen kuin lähden takaisin. Mikael vie, otin sittenkin yhteyttä, vaikka edellisen kerran jälkeen ajattelin heivata koko ihmisen, aihe mielisairaala ohitettiin kokonaan, ja matkan ajan kuuntelin vain enemmän ja vähemmän suoria ehdotuksia. Ja lopulta autosta noustessa: "olet kyllä laihtunut todella paljon". Mieliala nousi hetkessä, tosin tänään samaisen ihmisen heittäessä minut takaisin, saan sitten kuulla oliko laihtuminen hyvä vai huono asia.
Ravitsemusterapeutilta en saanut viisasten kiveä, ja ohjeet menivät muutenkin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, en vain ollut kiinnostunut. Kyllä minä tiedän kuinka pitäisi syödä, mutta aivan varmasti en tule koskaan kykenemään viiteen ateriaan päivässä. Oikeastaan ajattelin että tänään alkaa paasto, pakko saada tuota painoa alemmas, päiväohjelmaani lisään myös yhden pitkän lenkin, kyllä lähtee. Ja kyllä, feilasin sen aiemman paaston eilen, mutta meni siinä taas kaksi vuorokautta ruokaa vältellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti