Of living within the world of the jaded

Lääkkeet eivät lihota, lääkeet eivät lihota... Vai miten se meni. Plussasin tänään, yli kolme kiloa. Mahani ei kyllä toimi, joten osa johtuu varmasti siitäkin. Päätin kuitenkin alkaa paastoamaan, ja esittämään että syön, pakko saada tuota alaspäin, jos keskiviikkona kävisin seuravaan kerran.

Tuossa on muutama selkäkuva kun painoin n.50kg, ja yksi kuva solisluista tältä päivältä, massiiviset 52kg, normaalipainoinen, jess. Hienoa olla terve. Terve mieli terveessä ruumiissa, vai miten se nyt meni... Osastolta yksi tyttö kävi aamusta juoksemassa, minä.., vain olen. Makaan sängyllä ja ihastelen kauhistuneena laiskuuttani. Onko ihmekkään että lihon? Huomasin tässä että tarve laihtua on väistynyt lihomisen pelon tieltä, tuntuu että paisun vain enemmän ja enemmän jatkuvasti. Ja se tunne on aivan perseestä jos joku ei tiennyt.

Söin tänään jo, ja oksensin. Eli alas meni 2dl valion vaniljajäätelöä, kolme kupillista kahvia, ja 1dl karjalanpaistilihaa. Liikaa, ja tuntui että vatsa halkeaa tuosta määrästä?  Nestettä oli kyllä reippaasti, kahvi on muuten aivan vitun pahaa oksennettuna, en suosittele että kukaan kokeilee, mikäli ei halua traumatisoitua siitä makuelämyksestä. Mutta loppupäivä paastoillen, sallittua on kahvi, tee, kaakao, maidolla kaikki, ja mehut. Myös ne sokeriset. Kirjaan kuitenkin ylös mitä juon, ettei kaloreita tule vahingossa kaikesta huolimatta liikaa.

Mikael the fuckbuddy päätti kadota elämästäni kuultuaan että olen täällä, mielisairaalassa. Kiitos paljon tuesta, kusipää. Ei tuo mikään hyvä kaveri ollutkaan, mutta kaipaisin joitain ihmisiä, joiden kanssa voisi puhua. Minulla ei ole niitä, olen kai itse karkottanut lähes kaikki pois. Laihduttaminen+sosiaalinen elämä= paradoksi.