Tavoitteeni valuivat viemäriin. Oksensin, ja se tuntui hyvältä, tutulta ja turvalliselta. Saunassa piilossa muilta. Pieni suklaapatukka, kananmuna, tomaatti, 3 viipaletta juustoa ja 5 siivua kinkkua. Päivällä söin noiden lisäksi desin verran nakkeja keitosta lonittuna. Eilen join vain teetä. Ja huomenna... Huomenna menen vaa'alle. Maha ei ole toiminut lainkaan sitten toilaxien, ja sain nyt lääkäriltä movicolia, joka toivottavasti vaikuttaa aamuun mennessä.
Elämä.. Mikä se on. Asun nyt muutaman neliön huoneessa, en tiedä täältä ketään nimeltä, ja minut muistetaan vain lääkkeidenjaossa. Voiko tästä vielä huonommin mennä. Yritin piirtää, mutta totesin olevani lahjaton ja revin kaksi työtä. Ei se kaikki ahdistus lähtenyt oksentamalla, ihan kaikkea sekään ei korjaa, ja ne vähäisetkin asiat hajottaa vain pahemmin.
Kävin tänään ulkoilemassa, taisin kävellä ehkä kolme kilometriä, ja se saatanallinen väsymys... Mistä se edes tulee, lääkkeistä vai päästä. Noin huonoa kuntoa ei ole kenelläkään. Nyt arvon vielä typeränä juodakko teetä vai ei, haluan pienen aamupainon, mutta suuta kuivaa, ja jollain tuo movicol pitää huuhtoa alas. Fazerin sininen huutaa myös, ostin typeryyksissäni sellaisen tänne itselleni. Oikeastaan ainoa mitä haluaisin nyt, olisi mennä kotiin, syödä, oksentaa, syödä, oksentaa... Muuta ei päässä liiku, oikein odotan sitä hetkeä kun minut katsotaan terveeksi, vaikka näyttääkin siltä että tulen saamaan mahdollisesti vielä skitsofrenia-diagnoosin kaiken muun mukavan päälle. Tämä huone ja sairaala... Ne vain lisäävät pelkotiloja, tai muuttavat niitä. Nyt osoitin luonteeni muillekkin epäillessäni avoimesti höyhenessä eräitä nimimerkkejä vilpillisiksi, vaikka tiedän ettei niillä ihmisillä olisi mitään syytä kehittää niin uskomatonta ja kieroa tarinaa, vain muita hämätäkseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti