Aamupaino ei ollut laskenut, ei lainkaan. Masennus. Näin unen jossa söin lohta ja perunoita, ja kas kummaa, menin äitini luokse, jossa olikin tarjolla juuri näitä? En syönyt, tai mitään muutakaan. Kotona huomasin puoli kahdeksalta että tasan kaksi viikkoa on tullut paastoa täyteen. Päätin lopettaa tähän, oloni on ollut koko päivän huono, ja olen huolissani suhteestani ruokaan. Eli se loppui, olin jo aikaisemmin listannut mitä kaikkea piti syödä, mutta tässä todellinen lista: 2 palaa vhh-pizzaa ja annos kreikkalaista salaattia. Ei tehnyt mieli mieli muuta, ja nuokin maistuivat oudolle, tulivat kuitenkin helposti ylös, ja suunnitelman mukaisesti otin laksat nyt. Loput ruuat menevät pakkaseen, ja pähkinät ja suklaat lahjoitan äidilleni. Paino oli muuten oksentamisen jälkeen -300g alempi kuin aamupaino...
Kreikkalaiseni ei näyttänyt tuolta. Sipulit olivat keltasipulia, ja joku valopää oli keksinyt yhdistää siihen maissia, ja jättää paprikan pois. Not so good. Tänään klo 0000 alkaa uusi tasan viikon kestävä paasto, joka kuitenkin varmaan käytännön syistä venyy hieman pidemmäksi. Äitini kommentoi tänään hieroessaan hartioitani, kysyi paljonko olen laihtunut, kun ei enää löydä lihaksia hierottavaksi. Kohteliaisuus?
Vai olenko todella laihtunut. En osaa sanoa.Valitetaan vielä vähän lisää, oikeastaan vähän enemmänkin, itkettää. Vaikka lopetinkin paaston hallitusti, tuntuu tämä turhalta. Miksi elämä on näin vaikeaa. Se oli vain ruokaa, siinä oli alle tuhat kaloria, en ole tehnyt mitään väärin, silti tämä katumus on musertava. Milloin sitä oppii. Eikö ihminen voisi elää ruuatta, juomatta, täydellisen tyhjänä. Sellainen olo on, haluan kaikesta eroon, omaisuudestani, lihaksistani, luistani, hiuksistani, ja jopa hengestäni. Juuri nyt. Mutta odotan, masennukseni kanssa odotan huomista. Tiedän että silloin asiat ovat hetken paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti