Paino väheni 400g eiliseltä, alipaino, täältä tullaan. Tein suunnitelman että painoni ollessa 50kg, pidän taukoa laihduttamisesta, ja pyrin ettei paino nouse, ainakin parin viikon ajan. Jotta keho saa toipua paastosta, ja myös mieli. Alkaa taas hajottamaan ja pahasti. Ei se että tekee mieli ruokaa, tiedän että nyt olotila on sellainen, etten pystyisy syömään, kun aikaisemmin en ole pystynyt olemaan syömättä. Vahinko että tämä paastokin pitää vielä joskus lopettaa...
Eilisen kuppikeiton syömisen jälkeen oksensin, ja tosiaan vielä ne laksat päälle, yö oli aika mielenkiintoinen. Tänäänkin tekisi mieli kuppikeittoa, mutta tiedän sen morkkiksen olevan taas aika huikea.
Mikä päivä taas. Iltapäivällä kotiin, televisiota, datailua ja uuden aamun odottamista. Onneksi edes liikuntaa tulee jonkun verran, vaikka se nyt onkin ollut vain kävelyä.
Tuo laihdutustauko on hyvä idea, keho saa levätä ja on taas vahvempi uusia haasteita varten. :) Ja paaston aikana kannattaakin vähän liikuskella, kävely on juuri sopiva tapa pitää koneet käynnissä, saatpahan paastosta parhaan hyödyn!
VastaaPoistaMilloin olet suunnitellut 'normaaliin' syömiseen palaamista? :3
Kyllä nyt pitäisi salillekkin eksyä, kerran ilmaiseksi pääsee, ehkä jo huomenna... Alan varmaan syömään paremmin sitten 50kilossa, mutta vahtien kuitenkin ettei se paino nouse. Harkitsen pescovegen uraa. Saisi hyvän syyn kieltäytyä aina kaikesta, ja pidän kalasta.
VastaaPoista