190h

Miten voi ihmistä näin väsyttää... Korkokengät olivat huono vaihtoehto kaupungille, ja yleensäkin kaupungille lähtö. Mutta sain ainakin sen dosetin, tuossa nyt kuva siitä (edit. poistin, ruma kuva), ehkä muistan tästä lähtien ottaa lääkkeeni?

Jotenkin kummasti kävi tänään taas niin, että rakas äitini olisi halunnut tarjota ruuan: mitä muutakaan kuin mättöä grilliltä. Istuin autossa ja odotin kun toiset hakivat ruokansa, minkä jälkeen istuin vielä katsomassa toisten syöntiä, ennen kuin lopulta pääsin kotiin. Se ranskalaisten tuoksu, miksi en enää pysty nauttimaan ruuasta kuin joskus lapsena, tai olla liittämättä siihen osaa persoonallisuudestani. Joskus leikin ajatuksella,missä olisin nyt, jos en olisi koskaan sairastunut? Töissä, avoliitossa, osana jotain yhteisöä? Millainen olisin. En tiedä lainkaan, koko identiteetti rakentuu syömishäiriön varaan.

Nollapäivä meni hyvin, ei mitään mullistavia himoja mitään kohtaan, ja odotan huomista ja varsinkin aamupainoa toiveikkaasti.

Ja poistetun kuvan tilalle unelmien vatsa. Vielä parempi kuin edellinen, tätä asiaa valotan seuraavassa postauksessa enemmän, mutta tänään alkaa vatsalihaksien hieman aktiivisempi treenaaminen, jos joskus tulevaisuudessa kun tätä rasvaa saa pois, näkyisi myös hieman jotain muotoakin.