sunnuntai 14. elokuuta 2011

15h

52.9kg, en lihonut, laihduin mätöstä huolimatta. Ja näillä eväillä sitten jatketaan taas viikko, tällä kertaa pitäisi pärjätä ilman zeroa, mutta saatta tulla liian haasteellista. Yö, ja varsinkin aamu olivat hirveitä, ehkä en enää ikinä osta laksoja. Nyt ne ainakin ovat kokonaan loppu.

Tänään tupperware-iltaan, saan sieltä ilmaisen vieraslahjan, ja pääsen taas katsomaan muiden syöntiä, tiedän jo menun, viittä eri leivonnaista ja siihen vielä keksit ja karkit päälle. Ei minulle. Mutta mielenkiintoista katsoa muiden syövän, ja ajatella sitä etteivät he mieti mitään, ylimääräisiä kaloreita, vatsaansa, reisiään, sitä ruokaa mahassaan. Olen kateellinen. Eivätkä kaikki ole ylipainoisia, osa on terveen ja urheilullisen näköisiä. Miksi minun maailmani kaataa yksi suunnitelematon haukkaus jostain mitä en saisi edes ajatella syötäväksi. Se rahkainen omena-kanelipiirakka houkuttaisi niin kovasti.

Nyt sitten taas viikko paastoa, tällä kertaa hyvin selkeillä säännöillä: päivän kalorimaksimi on 200, sallittuja ovat: kaakao, maitokahvi, hunajatee, lightlimsat -ja mehut, vesi. Joka toinen päivä on sallittua myös juoda yksi kuppikeitto, tai nutrilett juoma, mutta silloinkin kaloreiden tulee pysyä tuossa alle kahdessasadassa. Kuppikeittoja ei voi myöskään pantata, tänään on lupa syödä sellainen, mutta vaikka en söisikään, seuraava mahdollisuus on vasta tiistaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti