Each day that was one more tomorrow is a gift

Mikä päivä. Tai yö, kuinka vain. Otin toilaxit, ja luonnollisesti kärsin niistä, tuollaiset määrät eivät ole terveellisiä. Ja minä ääliö otin saman satsin myön tänä iltana. Ja söin, kaksi kertaa, eli myös kaksi oksennuskertaa. Oksennan tummaa ja kirkasta verta, eli sekä mahani että ruokatorveni vuotavat, suussa ei maistukkaan kuin veri... Aika vastenmielistä. Enkä varmaankaan hyödy tästä mitään, näytän kuvottavalta, silmät ovat turvonneet, ja verisuonia katkeili naamasta oikein urakalla. Jotenkin tuo deletointi ei onnistunut tänä iltana, tai onnistui, mutta oli aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa. No, nyt olen syönyt ja oksentanut viimeiset rahani, joten enää tällaista tilannetta ei pitäisi tulla. Syömättä siis vedetään... Tällä kertaa taas vaihteeksi tosissaan, heitin kotoani kaiken ruuan pois, joten muuta mahdollisuutta ei ole.

Aamupainoni palkitsi öisen kärsimyksen, 51.4kg, bmi on 18,21, olen virallisesti alipainoinen!  Eikä sen pitäisi tuntua tältä, siltä että olisin saavuttanut jotain. Sen sijaan, voisin tuntea pientä ylpeyttä siitä että sain tänään liikuttua enemmän kuin hetkeen, vaikka se tuntuukin olossa hyvin nopeasti. Kerranhan sitä vain eletään, joillakin se kerta on pidempi kuin toisilla, ja joillain se vain tuntuu ikuisuudelta.

Itse tekemäni työ, täydellinen päivä. Tai ei niin täydellinen, mahtavaa olisi yö ilman painajaisia, päivä ilman syylisyyttä, ja ilta ilman ahdistusta. Olen vielä kaukana kaikesta siitä, vaikka olohuoneessa nukkuminen onkin rauhoittanut tilannetta huomattavasti. Tietenkään tämä sohva ei ole optimaalisin paikka, ja tunnenkin selkäni olevan jumissa, muiden osien lisäksi. Ja ei, en jaksa venytellä, olein liian laiska siihen. Ainoa kinesteettinen puoli, johon minulla olisi lahjoja.