En juonut eilen kahvia, tai lihaliemikuutiota, vaaka palkitsi tänään, -300g. Silti mieleni tekisi syntistä kuppikeittoa (90kcal), tai lihaliemikuutiota (50kcal), aika näyttää... Heräsin aamulla melkein pirteänä ennen kellon soittoa, lähdin taiteilemaan koululle, otin takkahuoneessa kahden tunnin päiväunet, ja tapasin omaohjaajani.
Omaohjaajani on ahdistavan utelias syömisistäni, kysyi taas olenko käynyt syömässä, miksi en ole, mitä syön, milloin? Tämän keskustelen lopuksi näytti vielä tietokoneelta oman ruokasuunnitelmansa. Ihmeellistä. Ei mitään, mukava ihminen, ja pääsin aikaisin kotiin.
Kylmä, niin uskomattoman kylmä. Mitä jos tästä talvesta tulee samanlainen kuin viimeksi? En kestä, pitää hommata jo nyt villasukkia, pitkähihaisia neuleita, kalsareita etc. Viime talven asunnossani paahtoi autonlämmitin täysillä, nukuin sen edessä etten olisi paleltunut öisin. Lämpimien juomien nauttiminen helpottaa myös, pitää laskea kumpaan tulee vähemmän kaloreita, hunajalla makeutettuun teehen, vai soijamaitoon tehtyyn sokerittomaan kaakaoon. Veikkaan teetä.
Boostipäivää ei ole tulossa ennen tiistaita, ja mieluusti jättäisin viikonlopulle oksentamiset, joten näyttää siltä että voisin syödä vasta ensi viikon perjantaina. Toisaalta, tuntuu että mitä jos en enää söisi? Muutama kuppikeitto päivittäin, vähän teetä, joskus kaakao.. Tuolla tyylillähän voisin elellä pidemmänkin aikaa. Pelkillä zerojuomilla ei onnistune. Harmittaa muuten aivan tajuttomasti että menin ostamaan sitä spritea. Maku tuo elävästi mieleen, kun käytin magnesiumia laksoina: pureskeltavia, sitruunan makuisia keinomakeutettuja paloja. Söin niitä purkillisen. Ja voin sanoa että toimii. Tuossa yhdistelmässä toimi makeutusaine ja magnesium yhdessä. Mutta se maku... Tuo sprite tuo liian elävästi sen mieleen. Joudun varmaankin hävittämään juoman, en saa sitä ainakaan alas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti